kultahippu 2.0

Family // Fashion // Everyday living

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Maailman paras porkkanakakku

Moikka kaikille ja terkkuja Intiasta!

Tulin tänne tänä aamuna kun päivystykseltä tuli eilen soitto. Keli on aika hurjan kuuma ja kostea ja tämä päivä onkin mennyt täällä huoneessa toistaiseksi nukkuen ja lepäillen sekä netissä surffaillen. Kohta käyn nopeasti altaalla ja alan valmistautua illalliselle :).



Tulin tähän väliin teille vinkkaamaan Katriinan blogista löytyvästä "Timon porkkanakakku"-ohjeesta josta on tullut ensimmäistä kertaa sitä kokeiltuani ihan mun suosikkileipomiseni. Todella nopea ja herkullinen ohje, ja maistuu takuuvarmasti kaikille. Kakusta tulee todella mehevä, ja no - kuten tästä mun tekemästä kakusta voitte päätellä - täytettähän ei voi koskaan olla liikaa. Tein samalla ohjeella myös POMPin kutsuilleni tästä minimuffinsseja (kuvat täällä), juuri täydellisen kokoisia suupaloja, ja ne taisivat loppua ensimmäisenä.

Lilianin uuden päiväkodin opettaja tuli käymään meillä maanantaina ja mietin mitä nopeaa voisin hänelle tarjota, sillä tulin edeltävänä iltana reissusta kotiin eikä aikaa leipomiseen ollut paljon. Tein Timon ohjeella pohjan, jonka laitoin kahteen pieneen irtopohjavuokaan ja uuniin ja täytteen kaksinkertaisena. Päälle laitoin koristeeksi pähkinöitä. Vaikka näyttääkin siltä että kakku olisi pelkkää täytettyä, paljastuu totuus kun sen leikkaa. Nimittäin paistamani pohjat luonnollisesti kohosivat uunissa ja laitoin sitten kohonneet puolet vastakkais jotta kakusta tulisi päältä tasainen ja mahdollisimman korkea ja näyttävä.



Porkkanakakussa on muuten myös se hyvä puoli että se paranee oltuaan yön yli jääkaapissa. Nimimerkillä "aamupalaksi puolikas porkkanakakku.."

Tähän loppuun vielä muutama kuva neidistä jolle tämä kakku maistui aika hyvin myös, ja samalla siis kuvassa farkkupaita päällä josta pyydettiin kuvia.




Mukavaa viikon jatkoa <3

11 kommenttia:

  1. Ihana Linnea ❤️ Kakku näyttää kyllä tosi herkulliselta. Täytyy testata!

    VastaaPoista
  2. Onpa herkullisen näköinen kakku, niin kaunis! Täytyykin varmaan testata!

    VastaaPoista
  3. Ihan pakko kysyä miksi lastentarhaope kävi kotonanne? Onko heillä tapana tehdä kotikäyntejä vai oletteko ystäviä tai ystävystyneet?kuulostaa epäammattimaiselta ja epäreilulta muita lapsia kohtaan riippuen mikä syy vierailulle oli.
    Nimim. Satu / alalla oleva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meilläkin tarhatäti kävi kotonamme, kun esikoinen aloitti tarhan. Minusta se oli hienoa, ja hyvä käytäntö, kun se on pienelle "shokki" kun tarha alkaa.

      Poista
    2. Tietyissä kaupungeissa ihan normaali käytäntö että lastentarhan ope käy kotona ennen kuin lapsi aloittaa uudessa päiväkodissa..

      Poista
    3. Pakko kommentoida sulle Satu, että etpä kovin pitkään ole alalla varmaan ollut...😝 Aika monissa paikoissa jo käytäntönä, että ennen päivähoidon aloitusta käydään lapsen kotona tutustumassa. Samalla käydään alkukeskustelu tai tehdään vasu tms.

      Nimim. LastentarhaNopettaja ;)

      Poista
    4. Onneksi lapset jo aikuisia ettei tarhatädin täyte kotiin ängätä!

      Poista
  4. Tosi kiva tuo farkkupaita :)
    t. Sitä kuvaa pyytänyt

    VastaaPoista
  5. Porkkanakakku on mun lempparia, tuollainen unelmaherkku maistuisi vaikka heti! 😍 Kiitos reseptivinkistä!

    VastaaPoista
  6. Ihana kakku, pakko kokeilla vkloppuna :P
    Kuinka nopeasti soitosta tarvii olla valmiina töissä?

    VastaaPoista
  7. Hei! Terkut Teneriffalta? Olisiko mahdollisuus saada porkkanakakun ohjeen tähän, koska linkki ei enää toimi. Näyttää siltä että sivu on poiskettu :( Nimimerkillä ensimmäistä kertaa porkkanakakkua tekemässä

    VastaaPoista