kultahippu 2.0

Family // Fashion // Everyday living

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Hurmaavan helppo jäätelökakku

Vielä on kesää jäljellä. Vai onko sittenkään?

Elokuu lähenee loppuaan ja ilmassa on selkeästi jo syksyn tuntua. Sen vain haistaa ja tuntee kasvoillaan, etenkin aamuisin, vaikka viime päivät ovatkin olleet poikkeuksellisen lämpöisiä.
Koulut ja päiväkodit ovat alkaneet ja viimeisetkin kesälomat alkavat olla lopuillaan. Toisaalta ilmassa on haikeutta, mutta rakastan kyllä meidän kaikkia vuodenaikoja. 
Syksyllä saa hyvillä mielin jäädä sisälle katsomaan elokuvia, lukemaan kirjoja tai pelailemaan porukalla lautapelejä.
Syksy on punaviinin, aurajuuston ja kynttilöiden aikaa. (Okei, kaikki minut tuntevat tietävät että punaviinin aika on kyllä jokaisena vuodenaikana..)
Syksyllä alkaa vain elämä, sekä muut ihanat sarjat, ja siinä on aina sellaista uuden alun tunnetta joka varmasti liittyy aina syksyisin alkavaan uuteen kouluvuoteen ja sen tuomiin muistoihin.


Linnean ensimmäisen kouluvuoden aloituksen kunniaksi halusin yllättää neidin hänen tullessaan koulusta kotiin, ja päätin tehdä jonkun erityisen helpon kakun. Kakun, jota on tullut tehtyä aivan liian harvoin, vaikka vannoin viime talvena tekeväni tätä kakkua kesäisin vähintään kerran viikossa.
Jäätelökakku hurmaa helppoudellaan, sekä maistuu kaikille. Nyt kun kesääkin oli jäljellä vielä muutama lämmin päivä, oli korkea aika se yksi edes saada aikaiseksi!



Murskasin kakkuvuoan pohjalle kerroksen digestivekeksejä, jonka sekaan sulatin vähän voita ja päälle laitoin hetken aikaa pöydällä seissyttä jäätelöä. Kakku muutamaksi tunniksi pakkaseen ja koristelu hetki ennen tarjoilua. Linnean suosikkiherkkua ovat mansikat, mutta niitä on tullut kesän aikana syötyä niin paljon, että päätin koristella kakun muilla marjoilla. Kakun ainoa huono puoli on se että se sulaa aika nopeasti, mutta siinähän vain hyvä syy syödä toinenkin pala!
Tästä herkusta saa tehtyä niin paljon erilaisia versioita kuin mihin mielikuvitus riittää, sopii esimerkiksi lastenjuhliin, jossa jäätelö monesti käy kaupaksi paremmin kuin se perinteinen täytekakku..

Nyt meillä onkin edessä perjantaina POMPin kutsut kotona, ja kovasti olen yrittänyt miettiä jotain vähän syksyisempia tarjottavia, tulisko teille mieleen jotain vinkkejä? Ja ainiin! Siinä taas yksi hyvä syy rakastaa syksyä - uudet lastenvaatemallistot!

3 kommenttia:

  1. Omenakaurapaistos vanilijakastikkeella on aina niin hyvä. Ja mikä tuoksu siitä tulee!

    VastaaPoista
  2. Porkkanakakkucupcakeseja! :D

    VastaaPoista
  3. Mä niin rakastan tätä sun blogia! Aina mukavia ja mielenkiintoisia juttuja! :)

    VastaaPoista