kultahippu 2.0

Family // Fashion // Everyday living

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Lilianin ihmemaa-synttärit!

Heippa kaikille!

Meillä on eilen vietetty Lilianin 5-vuotisjuhlia hieman etukäteen naapureiden kanssa. Tänä vuonna Lillin juhlien teemana oli kukkaiset teekutsut, "Liisa ihmemaassa"-twistillä. Lilianin synttärit kun ovat juhannuksen alla, niin teemaan on aina helppo liittää upeita kukkia. Sekä luonnonkukkia, että mun suosikkikukkiani, pioneja joiden kulta-aikaa vietetään parhaillaan!

Tänä vuonna olin vähän liian myöhässä liikkeellä kakkujen tilaamisen suhteen, joten leipomiset jäivät omille harteilleni. Äitini oli myös suurena apuna, siitä suurkiitos hänelle <3. Juhlat vietimme tällä kertaa kohtalaisen pienellä porukalla, ja itse synttäripäivänä tulevat vielä mummot ja papat sekä muut läheisimmät sukulaiset juhlimaan meidän juhannusneitoa. Minulla kävi ihan suunnaton tuuri, että sain juuri tälle viikonlopulle neljä vapaapäivää, joka onkin ollut melkein ensimmäinen hetki kun olen ehtinyt istahtamaan alas miettimään mitä tuleman pitää.


Meidän kukkaistytön mielestä kaikki pinkki on nyt stailia, ja äidin huoleksi myös meikkaaminen kiinnostaa jo kovasti. Lilli saikin eilen kummisedältä lahjaksi "lasten meikkisetin" ja voi apua miten kova hitti se oli kaikkien lasten mielestä! Tähän kuvaankin piti saada laittaa vähän huulikiiltoa..



Kun päätimme juhlien teeman, tilasin taas näppärästi kaikki teemaan sopivat tuotteet (Liisa ihmemaassa) samasta paikasta, ja loput puuttuvat tuotteet kävin hakemassa paikallisesta paperikaupasta, Harjun Paperista.




Halusin kokeilla ensimmäistä kertaa itse "nakukakkua", lopputulokseen en ollut aivan tyytyväinen mutta kyllä nuo kukat taitavat pelastaa kakun kuin kakun. Myös toisen ruusukakun jouduin kuorruttamaan toiseen kertaan uudelleen, kun lopputulos ei ensimmäisellä kertaa miellyttänyt. Ja joo, tiedän - lastenjuhlat.. Äiti askarteli lasten kanssa vielä kauniita, väreihin sopivia silkkipaperisia kukkia ja kävi keräämässä lasten kanssa juhlapäivän aamuna ison kasan upeita luonnonkukkia.



Lilian sai itse päättää synttäriasunsa, ja taitaa olla kolmannet juhlat jossa neidillä on tuo sama Hienohelmasta saatu mekko on päällä.. Eli on ollut todella mieluinen ja pitkäikäinen mekko! Jos pitkäikäisyydestä puhutaan, niin tytöillä on myös toinen upea tylliunelma kyseisestä kaupasta jonka laitoin itselleni päälle! Kaikki lapset (ja tietenkin myös minä!) olivat aivan ihmeissään mun upeasta pinkistä hameesta :)!


Loppuun vielä haluaisin mielenkiinnosta kysyä, millä teemalla teillä on juhlittu synttäreitä? Katsotaan oliko nämä viimeiset juhlat joissa onnistun välttämään Lillin osalta "hahmosynttärit", Linneallahan oli jo viime vuonna Monster High-juhlat :)..

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille ja jos ei kuulla ennen Juhannusta, niin toivon kaikille rauhallista ja lämmintä - tai ainakin sateetonta keskikesän juhlaa! Itsehän vietän sen töissä tänä vuonna.

7 kommenttia:

  1. Saisiko reseptiä suklaisiin? 🙂

    VastaaPoista
  2. Upeat juhlat, taas kerran! :) Onnea paljon synttäritytölle! <3

    VastaaPoista
  3. Teiän juhlat on aina niin upeita! Onnea Lilianille :)

    VastaaPoista
  4. Ihanat juhlat :) meillä kans synttärit pitäisi pian suunnitella pojalle :)

    Olit tänään meidän 14:10 lennolla :)!

    VastaaPoista
  5. Oi mitkä juhlat taas ♡. Joo suklaisiin olisi kiva saada ohje ja noihin donitsijuttuihin. Mistä tilasit rekvisiittan?

    VastaaPoista
  6. Mistä tilasit nuo kaikki ihanat rekvisiitat? :)

    VastaaPoista