kultahippu 2.0

Family // Fashion // Everyday living

perjantai 27. toukokuuta 2016

Summer vibes

Moikka kaikille!

Huh, vedin viime yönä 11 tuntia unta, kun nukahdin heti tultuani kotiin tyttöjen viereen ja vasta aamulla heräsin. Kylläpäs tuli tarpeeseen, vaikka tuntuu että voisin nukkua vielä päikkäritkin..
Tulin lauantaina Pekingistä, ja nyt olin yhden yön poissa ja sunnuntaina suuntaan taas Kiinaan, eri kaupunkiin tosin. Ennen lähtöäni keskiviikkona, täällä oli aivan mielettömän ihanat kelit, ja tuntui että kesä on tosiaan saapunut, eilen ja tänään ollaankin palattu vähän tyypillisempään Suomalaiseen keliin - vesisateeseen.

Olen tänä kesänä hurahtanut ihan kympillä vihdoin tuon meidän pihan laittoon. Viime kesä (saati sitten sitä edeltävä, kun vasta nurmikkoa kasvatettiin!) meni vähän ohitse, enkä oikein keksinyt mitä pihaan laitetaan. Yläpihalla meillä ei edelleenkään ole juuri muuta kuin nurmikko, kirsikkapuu sekä nuo pensaat ja rinteissä kuoriketta. Viime kesän lopulla kuitenkin päätimme hyödyntää myös pihan alaosaa ja rakensimme sinnte rappuset ja pienen "pation". Olemme laittaneet sinne mansikoita, viininmarjoja ja erilaisia kukkia, ja se pikkuhiljaa muodostuu omanlaisekseen pieneksi poukamaksi :)..



Tytöt ovat olleet myös aivan tohkeissaan näistä lämpimistä keleistä ja tytöt aloittivat kahden viikon uimakoulun, josta nyt vedetään viimeisiä päiviä! Se on ollut joka arkipäivä kahden viikon aikana, eli aikamoinen tehokuuri.. Onneksi Mikon vanhemmat ovat päässeet kuskaamaan tyttöjä mun ollessa reissussa! Liliankin on nyt hienosti uskaltautunut sukeltamaan vaikka vannoi alkuun ettei sitä aio tehdä, ikinä. Tytöillä oli kevätjuhla jo muutama viikko sitten, ja tänään oli päiväkodilla tärkeän ihmisen päivä, jossa esitettiin kevätjuhlalaulut uudelleen.. Vaikka kuuntelisin niitä sadatta kertaa niin tuskin kyyneliltä välttyisin siltikään. Niin liikkistä, etenkin kun nyt kun Linnea on lähdössä kouluun!



Toivotaan taas vähän aurinkoisempia päiviä, huomiseksi meillä onkin aika kivaa ohjelmaa tiedossa koko porukalle, muistakaa että meitä voi seurata vähän reaaliaikaisemmin instan (@evelinakultahippu) kautta tai snpachatissa, joka on eniten sosiaalisesta mediasta käytössä, käyttäjänimellä evelinakh!

1 kommentti:

  1. Ihania kuvia. Meneekö Linnea ekaluokalle? Osaako hän vielä lukea?

    VastaaPoista