kultahippu 2.0

Family // Fashion // Everyday living

tiistai 5. tammikuuta 2016

Uuden vuoden sisustusinspiraatiot

Moikka!

Huomenna on loppiainen, jolloin yleensä puretaan viimeisetkin joulukoristeet ja kuusi kannetaan ulos. Kuten teistä suurin osa varmasti jo tietää, meillä on aika minimalistinen sisustus ja rakastan yli kaiken sitä avaruuden tuntua meidän kodissa. Vaikka olen henkeen ja vereen jouluihminen ja rakastan esimerkiksi joulukuusen tuomaa tunnelmaa yli kaiken, saan niistä tarpeekseni joulun pyhien aikaan ja hyvin nopeasti yleensä koittaa lähtö joulukoristeille heti UV:n jälkeen. Niin kävi myös tänä vuonna, ja aloinkin heti haaveilemaan uusista tuulista sisustusrintamalla. Siitä saakka kun olemme muuttaneet tänne, olen haaveillut uusista ruokapöydän tuoleista. Nykyiset ovat todella laadukkaat, mutta kaipaisin kevyempää ilmettä ruokatilaan. Pikkuhiljaa on kypsynyt myös ajatus pyöreästä ruokapöydästä, mutta olen koko ajan miettinyt onko se käytännöllinen. Jos meille tulee vieraita. Jos on juhlia. Jos on sitä ja tätä. Mutta jos todellisuudessa vuodesta maksimissaan 20 päivää on sellaisia jolloin olisi tarve isommalle pöydälle ja loput yli 300 päivää sellaisia jolloin ollaan omalla porukalla niin päätin että erikoispäiville sitten kehitellään jotain erikoisjärjestelyjä!

Niinpä ajattelin Mikolle ehdottaa huomista IKEAn reissua pöydänhakumielessä. Tämä IKEAn valkoinen yksilö pomppasi lukemattomia kertoja esiin kun etsiskelin meille sopivaa pöytää. Pinterestissäkin kuvia löytyi tästä ehdottomasti eniten, ja onhan se hieno! Katsotaan kuinka se meille sitten sopii. Vielä pitäisi tuolit päättää pöydän kaveriksi - nehän ne mun suurin huolenaihe onkin. Sopivanhintaisia ja kivannäköisiä kun on aika rajallisesti. Mustat pinnatuolit houkuttelevat tällä hetkellä ehdottomasti eniten!


1. // 2. // 3. // 4. // 5. // 6. // 7. // 8.


1. // 2. // 3. // 4. // 5.

Muutoin sisustusrintamalla silmää miellyttää yhä edelleen valkoinen, ilmava ja ennen kaikkea raikas ilme. Vihdoin viimein ajattelin laittaa myös meidän olohuoneen seinille jotain, johan sitä on pitkään pyöritelty mielessä ja paikkoja mietitty. Desenion upea 2016-juliste sekä Menun POV-lyhdyt ovat seuraavana ostoslistalla!

Myös tyttöjen huoneeseen sekä meidän makuuhuoneeseen minulla on monta hyvää ideaa (ja loputon ostoslista) Harmi ettei lompakko ole pohjattoman syvä.

Joko teillä on joulu siivottu kodista pois? Miellyttääkö kevättä kohti raikkaampi ja valoisampi sisustus?

1 kommentti:

  1. Meillä on pyöreä pöytä, kylläkin aika iso kun halkasija on 150cm ja erittäin hyvin vetää porukkaa. Kymmenen henkee vetää helpostikin ympärilleen. Meille mahtuisi hyvin tavallinenkin ja nyt tekisi vain vahtelun vuoksi mieli kokeilla. Tällä hetkellä mustat tuolit, mutta valkoiset ovat jo tilattu. Mieli teki vaalentaa ilmettä!

    VastaaPoista