kultahippu 2.0

Family // Fashion // Everyday living

perjantai 29. tammikuuta 2016

Kohti viikonloppua

Ihanaa, aurinkoista perjantaita kaikille!

Meillä on mennyt viikko aikamoisessa hujauksessa. Toivottavasti teillä on ollut mukava viikko, nyt eletäänkin jo onneksi perjantaita ja viikonloppu on edessäpäin :)! Harmi vain ettei se omalta osaltani tarkoita automaattisesti vapaata, vaan nimenomaan töihin suuntaamista.
Kävin tällä viikolla pääkaupunkiseudulla työhaastattelussa, ja eilen Mammatyylien Maj kävi kuvaamassa meidän blogiporukkaa mammatyyleihin. Ihan mielettömän ihania kuvia tuli kaikista, enkä malta odottaa että näen kaikkien lopulliset kuvat! Vinkkaan teille tänne heti kun meidän juttu on nähtävillä :). Tuolla sivupalkissa instakuvissa näkyy tytöistä yksi kuva josta vähän näkee millaisia kuvat tulevat olemaan. Vaikka itsekin kuvailen aika paljon tyttöjä, niin se on kumma juttu miten erilaisia kuvista tulee heti kun kameran takana onkin joku muu (taitavampi!).

Viime viikonloppuna meillä kävi tyttöjen päiväkodista eräs pehmoleluvieras, jota kanniskeltiin mukana joka paikkaan, bongaatteko sen kenties Lillin leikkien seasta?


Sunnuntai startattiin aika hurjasti, nimittäin mun viiden kilometrin hiihtolenkillä joka oli ensimmäinen laatuaan viimeiseen kymmeneen vuoteen. Anopin sukset jalassa, eikä pitoa ollenkaan - voin kertoa että tuntui aika raskaalta.. Onnistuin kaatumaan ensimmäisessä mäessä, ja ihme kyllä ainoa kipeä kohta seuraavina päivinä olikin siitä johtuen tärähtänyt häntäluu.. Jospa se hiihto ei vaan ole mun juttuni edelleenkään. Tai sitten taidan tyytyä tasaisella hiihtämiseen :).

Tytöt kävivät viime viikonloppuna kaverisynttäreillä ja esiin kaivettiin talviset "Enna"-tyllimekot. Lilianilla oli tällä kertaa roosa mekko ja Linnealla munakoison sävyinen. Juhliin laitettiin tottakai ihanat kampaukset, jotka tosin taisivat pysyä ensimmäiset kymmenen minuuttia päässä :).. Yritys hyvä kymmenen, ja tärkeintähän on että lapsilla on hauskaa, eikä se että joutuvat varomaan vaatteita tai kampauksiaan!




Mikko lähti tänäaamuna Saksaan kaverinsa kanssa katsomaan jalkapalloa, joten tiedossa on viikonloppu tyttöjen kesken, vaikka itselläni se meneekin suurimmaksi osaksi töissä. Oikein mukavaa viikonloppua teille kaikille, toivotaan aurinkoista sellaista <3.

5 kommenttia:

  1. Voi että ihan super ihana tuo eka kuva Lillistä ♥ Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Moi! Onko se lelu tuo koira matolla? :) hyvää viikonloppua sinnekkin! Me koitetaan selviytyä jostain viruksesta täälöä, molemmat lapset kuumeessa. Jotenkin niin ihanan rauhallisia ovat nyt! Eikä tappele ollenkaan! :)

    VastaaPoista
  3. Moi! Kiitos kivasta blogista :) Mukava ihailla tyttöjen juttuja ja tylliunelmia välillä kun itsellä kaksi poikaa :D Kiinnostaisi tietää mitä teet työksesi? Ymmärsin että opiskelet työnohella? Mukavaa viikonloppua töistä huolimatta!

    VastaaPoista
  4. Voi söpöstä <3
    Mä kanssa yritin hiihtää esikoisen kanssa ja ihan rimpuiluksi meni :D Kahta en selkeästi osaa: hiihto ja zumba!

    VastaaPoista
  5. Upea kampaus ja tylliunelma :) Voisitkohan vinkata mistä nuo kirjaimet seinällä ovat, olen meidän tyttöjen huoneeseen yrittänyt bongailla tuollaisia, mutta ei ole sattunut silmään..Hauskaa sunnuntaita sinne! -sini-

    VastaaPoista