kultahippu 2.0

Family // Fashion // Everyday living

torstai 30. heinäkuuta 2015

Future Fashionista // BANG BANG CPH

Heippa!

Täällä on vietelty aika vauhdikasta viikkoa. Mikolla oli eilen viimeinen lomapäivä, joten vikoista päivistä on koitettu ottaa kaikki ilo irti! Tiistaina olimme mökillä koko päivän, illasta lähdimme naapureiden kanssa golfkentän rangelle sekä pelaamaan frisbeegolfia. Eilen kävimme samaisella porukalla sitten syömässä, meidän perheen mielestä, Jyväskylän parhaimmassa ravintolassa - Stefans Steakhousessa.





Mökkireissusta myöhemmin lisää, mutta nyt näiden ihanien BANG BANG CPH vaatteiden pariin. Meillä on kyseiseltä merkiltä muutamia valikoituja vaatteita joihin olen ihastunut, nämä ovat ihan mielettömän hyvänlaatuisia ja ihanan raikkaita. Värimaailmaltaan aika erilaisia kuin esimerkiksi meidän vaatekaapin lähes täysin vallannut PdL, mutta vaihtelu virkistää, ja tykkään kummastakin tyylistä ihan mielettömän paljon. Nämä ovat vielä melko harvinainen näky, enkä ole kertaakaan törmännyt keneenkään (täällä Jyväskylässä..) jolla olisi samanlaiset mekot kuin meidän tytöillä. 



Löysin netin syövereistä muutaman kuvan tulevasta AW15 mallistosta, joissa ihastuttaa tuo pupu- sekä pandatunika! Nämä ovat lähtöhinnaltaan kohtalaisen kalliita, ja kaikki meidän vaatteet olenkin onnistunut löytämään alesta, melkein puoleen hintaan. BANG BANG CPH:nia myy ainakin Babyshop, Pikkuotus, Punavuoren Peikko, miniQ, Kuopus. Kaikissa näytti olevan nyt alessa koko tuotemerkin valikoima, uusi mallisto julkaistaan elokuussa!

Mitäs te pidätte merkistä? Onko entuudestaan tuttu?

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Tuolirakkautta

Minusta tuntuu että meidän kodin eri huoneiden sisustaminen menee aina vähän jaksoittain. Toisinaan panostan enemmän keittiöön, olohuoneeseen tai työhuoneeseen, mutta siitä huolimatta kyllä tuo lastenhuone taitaa olla mun ikuinen suosikki sisustaa. Meillä on kodissa muuten aika väritön linja, pääväreinä harmaa musta ja valkoinen, tyttöjen huonessa on sitten kivempaa leikitellä eri väreillä. Siellä pääväreinä on mustan ja valkoisen kaverina erilaiset pastellit. Minttu ja vaaleanpunainen pääasiassa.

Törmäsin aivan sattumalta instassa Jollyroomin tuotevalikoimassa tähän uuteen tuttavuuteen, Alice & Fox-nimiseen merkkiin. Tuotteet sattuivat olemaan sopivasti vielä -25% alennuksessa joten pakko oli tilata meille tämä ihana tuoli. Arvoin pitkään valkoisen ja tämän vaaleanpunaisen väliltä, mutta päädyin tähän lopulta. Eniten mietitytti millainen sävy tuolissa olisi, halusin nimittäin juurikin pastellisen vaaleanpunaisen. Onnekseni sävy sattui olemaan juuri passeli tyttöjen huoneeseen!




Se toimii nyt tuossa tyttöjen "kirjoituspöydän" tuolina, tämä ei valitettavasti vain ole kovin iso tuoli, joten Linnealle se ei enää pitkään ole sopiva. Muutenkin pitäisi hankkia tulevalle eskarilaiselle jossakin vaiheessa ihan kunnon kirjoituspöystä, neidin tämänhetkisiä suosikkijuttuja kun näyttäisi olevan askartelu kaikissa sen eri muodoissa.




Toistaiseksi mennään kuitenkin näillä, ja seuraavana onkin sitten eskarirepun valinta edessä. Meillä on muutamia ehdottomia suosikkeja kummallakin niiden suhteen, mutta päätös on supervaikea tehdä niiden väliltä :)! Tässähän sitä sadesäällä ehtiikin koko päivän selailla eri kauppojen valikoimia, sillä välin kun meidän urhea Mikko tekee kaatosateesta huolimatta pihahommia.. Millaisia reppuja te olette ostaneet koululaisille ja eskarilaisille? Periaatteessahan ei varmasti tarvitisi eskarilaiselle olla vielä mitään erityistä, mutta meillä on muutenkin uuden repun osto edessä pk:hon niin päivitetään se sitten vähän "isompien tyttöjen" malliin samalla ;)!

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Päivä täynnä elämyksiä

Kun kävimme alkukesästä Essin ja tyttöjen kanssa Koiramäessä (postaus siitä täällä), olisivat tytöt olleet hyvinkin innokkaita jäämään myös huvipuistoon. Niinpä lupasin että lähtisimme johonkin huvipuistoon isin kanssa vielä tänä kesänä. Vappuna kävimme täällä tivolissa, ja sen perusteella jo tiesin että neidit kyllä uskaltavat käydä laitteissa, etenkin Linnea on aikamoinen hurjapää.. Äitillä tulee huono olo jo pelkästä katsomisesta nykyään :)..

Huvipuistosta ei tainnut olla hetkeäkään epäselvyyttä, kummallekin meistä Mikon kanssa on Särkänniemi aina ollut "SE huvipuisto". Pienenä kävimme aina Särkkiksessä ja se on mielestäni todella kiva kaikinpuolin, ja siellä on tyttöjen ikäisille lapsille tosi kivasti puuhaa! 





Ajatuksena oli, että lähdetään arkipäivänä, jolloin ruuhkaakaan ei olisi välttämättä niin paljon. Niinpä otimme tiistaina nokan suunnan kohti Tamperetta, eikä enempää oltaisi voitu olla väärässä sen ruuhkan suhteen.. Meillä meni kutakuinkin kaksi tuntia siitä, että olimme alle kilometrin päässä Särkkiksestä - siihen että lopulta olimme huvipuiston sisällä. Parkkipaikat olivat täynnä, joten jouduimme ajamaan parkkihalliin ja tulemaan sieltä bussilla puistoalueelle. Muutama ärräpää meinasi lentää, mutta eipähän voinut syyttää taas kun itseään ettei oltu ajoissa liikkeellä ja että satuimme valitsemana yhden koko vuoden kiireisimmistä päivistä! Tyttöjen mielestä koko reissu ja bussissa ajelu oli yhtä suurta osa sitä koko elämystä, eikä se heidän menoaan haitannut. Ainut vain että jatkuva jonottaminen alkoi turhauttaa heitäkin.

Puistoon sisään päästyämme ryntäsimme heti ensimmäiseen laitteeseen johon näimme ettei olisi pitkää jonoa. Karusellilla siis aloitettiin! Seuraavaksi menimme Angry Birds-leikkipaikalle, jossa tytöt olisivat viihtyneet ties miten pitkään! Sen jälkeen jonottelimme aika pitkän tovin vauhtimatoon, ja lopulta kun meidän vuoro koitti, Lilli päätti ettei uskallakaan laitteeseen, ja he joutuivat Mikon kanssa poistumaan jonosta.. Sen jälkeen lähdimme kohti delfinaariota, jota itse odotin innolla, ja olin hyvin tohkeissani siitä, kuinka tytöt suhtautuvat delfiinit nähdessään. En tiedä mikä niissä delfiineissä on, mutta JOKA IKINEN kerta kun olen siellä käynyt, mua alkaa itkettää ihan kamalasti. Ne on vaan niin ihania ja symppiksiä!









Delfinaarion jälkeen kävimme muutamassa laitteessa, jonka jälkeen menimme Midhilliin syömään.  Mimi ja Kuku olivat juuri jakamassa nimmareita lavalla, ja pitihän tyttöjen ne saada! 

Olin varautunut myös Midhillissä pitkään jonotukseen, mutta ruoat tulivatkin yllättävän nopeasti! Olin todella positiivisesti yllättynyt :)! Muutenkin tykkäsin paikan tyylistä, mutta siellä kyllä valitettavasti näkyi siisteydessä päivän kiireisyys. Palvelulle kuitenkin iso peukku!




Vielä ennen lähtöä meidän oli aivan pakko päästä koko porukalla tukkijokeen. Silläkin uhalla että jonot näyttivät aika hurjilta! Jono kuitenkin liikkui todella nopeasti ja ennen kuin huomasimmekaan niin istuimme tukkiin. Tämä oli kyllä päivän paras laite, niin hauska! Juuri tukkijoen jälkeen alkoi hieman tihkuttaa, ja kävimme vielä nopeasti muutamassa laitteessa ennen lähtöä. Onneksi lähdimme hiukan ennen puiston sulkeutumista, sillä ehdimme ensimmäiseen bussiin joka tuli, eikä kastuttu ollenkaan :)!








Kaiken kaikkiaan ihan mielettömän ihana päivä, josta nauttivat niin tytöt kuin me aikuisetkin. Ainoa miinuspuoli oli järkyttävät jonot, ja kahden pienen kanssa jonottaminen... Mieletöntä joustoa kuitenkin osoitti se, että huvipuistoa päätettiin pitää tuntia pidempään auki juurikin suuren kävijämäärän vuoksi! Ensi vuonna lähdemme ehdottomasti uudestaan, jospa silloin valkkaisimme vaikka päivän jolloin ei olisi niin pitkiä jonoja :)!

Joko te olette käyneet Särkänniemessä tänä kesänä? Onko se teidänkin suosikkihuvipuisto?

*Yhteistyössä Särkänniemen kanssa*

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Future Fashionista suosittelee // Jeriika (sis. alekoodin)!

Mukavaa pikkulauantaita kaikille sateisesta kelistä huolimatta (onhan nyt muuten edes keskiviikko??)

Meillä oli eilen aika vauhdikas päivä Särkänniemessä, joka huipentui extempore-iltaan Essin luona, jonne hän oli kattanut mielettömän ihanat illanistujaistarjoilut! Ihan huomaamatta tuli istuttua pitkälle iltaan (tai okei.. yöhön..) ja tänä aamuna onkin ollut aika kova väsymys päällä. Ei muuten ole illan viimeiset tunnit enää kovin lämpimiä ja valoisia, kyllä se syksy selvästi alkaa tehdä jo tuloaan. Ja täällä vielä odotellaan että koska se kesä oikein alkaa!! Särkänniemen reissusta pian lisää täällä bloginkin puolella, seuraavaksi itse aiheeseen, eli näihin ihan mielettömiin Jeriikan uutuuksiin, sekä jo valmiiksi alessa oleviin suosikkeihin.

Jeriikaan on saapunut paljon syksyn uutuuksia, Molon sekä Racoonin uutuudet herättivät suurta ihastusta täällä päässä! Keräsin näihin kollaaseihin muutamia suosikkejani verkkokaupan valikoimasta. Merkkejä löytyy Jeriikasta pilvin pimein, edellä mainittujen lisäksi löytyy mm. Beau Loves, Mini Rodini, KUKUKID, Billieblush, Ticket, Mini A Ture ja paljon, paljon muita! Postauksen lopussa tarjolla myös alekoodi!




Eläinkuosit ovat jälleen melko suuressa roolissa Molon vaatteissa, kivat uudet leikkaukset noissa tyttöjen collegepaidoissa, Linnea varmasti rakastuisi niihin! Omat suosikkini ovat kuitenkin nämä musta-kultaiset housut, aivan täydelliset!




Racoonilta on tullut jo talven toppaa, sekä välikausivaatetta. Rakastuin palavasti erääseen kuosiin, josta kuulette ja näette myöhemmin lisää myös täällä blogin puolella.. Joko arvaatte mikä kuosi se mahtaisi olla?


Raikas KUKUKID on suhteellisen tuore tulokas Suomessa, näitä löydät vielä hyvin alennuksesta, ja niistä saat vielä lisäalennuksen koodilla!
Mini Rodinia löydät alesta, ja nyt voit saada ne vieläkin edullisemmin alekoodilla! Nämä delfiinit ovat suosikkejani, tytöt rakastaisivat näitä. Etenkin eilisen Delfinaarioreissun jälkeen ;)!

Billieblush sekä Billybandit ovat sisarusmerkkejä, kummatkin ihanan raikkaita. Trendikkäitä, mutta silti lapsille suunnattuja. Tuo persikkainen tyllihame on oma suosikkini! Ja entäs vesimelonimekko?? Ai että!

Ja nyt siihen kaikkia kiinnostavimpaan osuuteen, eli alekoodiin teille lukijoille! Saatte koodilla "kultahippu" -10% alennusta (ei molo kids ja racoon uutuudet) tilauksestanne 26.7.2015 saakka! Kaupassa paljon jo valmiiksi alennettuja hintoja, ja tällä lisäalella voit tehdä aivan mielettömiä löytöjä! Kerrohan löytyikö teille jotain ihanaa kaupasta! Entä mikä oli suosikkimerkkinne?

Ostoksille pääset tästä!

*Yhteistyössä Jeriikan kanssa*


maanantai 20. heinäkuuta 2015

festarihippi

Heippa!

Viime vuosina alkaneelle jumpsuitvillitykselle ei loppua vielä näy, ja nyt jumpsuitit ovat saaneet aikuistenkin osastolla kaverikseen playsuitit. Olen menettänyt sydämeni niille aivan täysin. Ostin muutama viikko takaperin Bik Bokista itselleni muutaman version, joista toinen on arkisempi (postauksessa oleva) ja toinen musta sifonkinen, jonka aion kyllä vielä tänä kesänä vaikka väkisin laittaa päälleni johonkin menoihin! Mä oon oikeastaan vasta tänä kesänä päässyt ihan sinuiksi lyhyiden shortsien käytön suhteen, aiemmin mua ahdisti omat jalkani aivan äärettömästi. Ne ei tänä kesänä ole todellakaan yhtään sen paremmassa kunnossa --> päinvastoin. Mutta olen silti oppinyt hyväksymään ne sellaisina kuin ne on!





Kuten aiemmin jo kirjoittelin, olimme toissaviikonloppuna SuomiPop-festareilla täällä Jyväskylässä ja olin suunnitellut sinne päälle aivan toisen asun, tämä oli päälläni kun lähdimme hotellille. Jostain syystä kuitenkin päädyin siihen tulokseen että tämähän on mitä loistavin festariasu - päähän vaan kukkaseppele niin "festari-hippi-look" on valmis! Yritän saada joku päivä vielä parempia kuvia playsuitista käytössä, mutta tässä pieni ensivilaus! Mitäs sanotte, onko hyvä festariasu?

Huomenna otammekin heti aamusta suunnaksi Särkänniemen, toivotaan että keli on yhtä hyvä kuin on luvattu :)!

torstai 16. heinäkuuta 2015

Future Fashionista // Denim loves coral

Voi hyvänen aika. Joskus vaan ei suju.

Kirjoitin juuri pitkän pätkän meidän viime päivien kuulumisista, kunnes onnistuin poistumaan tältä sivulta ilman että blogger oli tallentanut tekstin.. Linnea odottelee terassilla leikkikaveria, joten tällä kertaa tulee hiukan lyhyempi postaus, ilman niitä kuulumisia..

Ostimme alkukesästä Linnean kanssa H&M:ltä tämän ihanan farkkupaidan, sekä korallinväriset asusteet, ne ovatkin olleet POMPin shortsien kanssa (sekä yhdessä että erikseen..) yhdet suosikkivaatteista tänä kesänä. Farkku sekä koralli ovat mun mielestä aika vastustamaton yhdistelmä, koralli on niin ihanan kesäinen sekä raikas!




@evelinakultahippu

Kuten neidin ilmeestäkin voi päätellä; me tykätään!! Mitäs te olette mieltä yhdistelmästä??

P.S. Bongasin Vero Modalla tismalleen samanlaisen paidan myös aikuisille.. Olihan se pakko käydä kurkkaamassa josko omaa kokoa olisi ollut.. Ei ollut ;).