kultahippu 2.0

Family // Fashion // Everyday living

torstai 28. toukokuuta 2015

Desenio seinällä

Nämä upeat julisteet saapuivat meille muutama viikko sitten. Kaunokaiset pääsivät suoraa päätä kehyksiin, jotka olin ostanut jo valmiiksi Ikeasta. Pitkään olin sitä mieltä, että meidän seinille ei tule MITÄÄN. Ja vuoden verran siinä kestikin, kunnes tuli tunne siitä että kyllä ne muuten jotain kaipaavat, ikäänkuin viimeistelemään sisustusta. Sain valita Desenion valikoimasta ihan mielettömän kauniita julisteita, joista COCO-juliste on itseasiassa meidän eteisen seinällä, parhaalla paikalla.
Muut taulut odottavat vielä päätöstä, tulisivatko ne työhuoneeseeni, vaiko vessaan. Nuo chanel-aiheiset ainakin sopisivat sinne nimittäin hyvin. Voi kun olisi oma pukuhuone, nämä olisi kuin luodut sinne!








"MORE ISSUES THAN VOGUE" on ollut jo pitkään ostoslistalla. Se vaan yksinkertaisesti kuvaa mun luonnetta aika hyvin. Varsinkin jos tuolta toiselta osapuolelta kysytään. Näiden taulujen hinta yllätti minut aivan täysin, ovat hyvinkin edullisia, ja mieltä jäi kaivertamaan vielä muutama muu upea juliste! Kohtahan meillä onkin ongelmana mihin kaikki sisustustaulut laitetaan :)!

Moni on kysellyt etenkin tuon COCO-taulun perään, joten nyt vihdoin pääsette tutustumaan tarkemmin tähän mahtavaan kauppaan! Me hypätään aivan just autoon ja suuntana Helsinki ja illalla lento Budapestiin!

Ihanaa viikonloppua vielä kaikille! Muistakaa seurata meitä myös instagramissa @evelinakultahippu

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Budapest-vinkit jakoon!

Heippa!

Nyt täytyy kyllä sanoa että on alkuviikon kiirettä pitänyt. Viimeisiä koulujuttuja tältä keväältä, kuten eilinen ja vielä huominen (JAIKS!) englannin esitelmä, illat töitä ja kaikki siinä välissä oleva aika tiukasti neiteihin naulittuna. No, kohta helpottaa.

Nimittäin huomenna heti englannin esitelmän jälkeen suuntaamme ihanalla kaveriporukalla (naapuriporukalla) kohti kuvankaunista Budapestia! Matka varattiin jo alkuvuodesta, jolloin tuntui että siihen on vielä pieni ikuisuus. Ja nyt tuntuu kuin siitä hetkestä olisi vain viikko.
Lähdemme pidennetylle viikonloppureissulle aikuisten kesken, ja voi kuinka tätä on odotettu!

Nyt kaipailisin kuitenkin vielä viimehetken vinkkejä hyvistä kohteista, olen saanut teiltä aiemminkin niin mahtavia matkavinkkejä, etten malta odottaa mitä nyt jaatte täällä meidän kanssa!

Eli nyt kaikki Budapestissa käyneet, vinkkejä kehiin - täällä odotetaan niitä malttamattomana!




Tämä on muuten ensimmäinen kerta kun olen tytöistä näin pitkään erossa, aiemmin olen ollut muutaman kerran kaksi yötä poissa. Jännittää! Tytöt ovat tämän ajan täällä kotona mummojen ja pappojen hellässä huomassa ja todennäköisesti se on äiti joka eniten ikävöi, vaikka Linnea kyllä vähän surulliselta asiasta vaikuttaa. Lilli taas laskee päiviä milloin jo lähdettäisi, taitaa tuliaiset olla vaan neidillä mielessä :)..

Nyt vielä tämä päivä koulua ja töitä, ja huomisen esitelmän tekoa ja sitten pääsee hetkeksi aikaa irtautumaan tästä kiireestä! Yritän ehtiä ajastaa teille reissun ajaksi muutamia postauksia, instagramista pääsette varmaan parhaiten seuraamaan reaaliajassa meidän menoja, tilini on @evelinakultahippu :)!

lauantai 23. toukokuuta 2015

Lastenhuone vihdon valmis! (sis. alekoodin PikkuOtukseen!)

Huomenta ja ihanaa viikonloppua kaikille!

Meillä alkaa vihdoin olemaan tyttöjen huone valmis. Pisteenä i:n päälle tilasin huoneeseen Miniwillan kaksi julistetta PikkuOtuksen verkkokaupasta. Toisen julisteen saimme yhteistyön merkeissä, ja tuo supersankaripupu on kyllä aivan täydellinen lisä huoneeseen ja Linnean itse valitsema!

Kerroin jokin aika sitten luopuvani tuosta tyttöjen leikkikeittiöstä, ja tytötkin olivat siihen jo aivan valmiita. Lopulta en kuitenkaan raaskinut siitä vielä luopua, ja sille etsittiin oma paikka ikkunan alta, sillä onhan se upea! Verhothan meiltä tosiaan uupuu vielä, en jotenkin osaa yhtään niitä ajatella huoneeseen. Todennäköisesti ihan valkoiset verhot haluaisin, josko se olisi sitten seuraava projekti?










You are pretty-juliste on aina ollut ostoslistalla, sen yksinkertaisuuden ja ennenkaikkea sanoman takia. Supergirl-juliste on myös ihan mielettömän hieno, ja ajatuksena onkin saada kummatkin ihan seinälle saakka, mutta Mikon ollessa tämän viikon työreissussa jätin sen suosiolla myöhemmälle..

Loppuun vielä kaikkia ilahduttavaan osuuteen, sillä PikkuOtus tarjoaa teille lukijoilleni kaikista heidän vaatteistaan -20% (ei koske Vimman tai Miniwillan uutuuksia)! Alennuksen saatte koodilla "ilo" ja se on voimassa 27.5 saakka!


Sen lisäksi sain arvottavaksi teidän kesken myös tämän upean Miniwillan julisteen "just rocks". Ilomielin kotiuttaisin myös tämän meidän seinälle :)! Arvontaan osallistut jättämällä kommentin tähän postaukseen! Arvontaan voit myös osallistua ensi viikon keskiviikkoon saakka!

maanantai 18. toukokuuta 2015

Kesä mielessä

Moikka!

Pitkä viikonloppu on nyt takana, ja olipas kyllä aika tahmea herätys tähän viikkoon! Kun kouluun saakka pääsin niin kyllä se elämä alkoi taas voittaa, mutta tuntuu kuin olisi ollut tarvetta vielä vähintään viikon lomalle kaikesta. Enää muutama viikko koulua ja alkaa kesäloma! Olen siis tyttöjen kanssa koko kesän kotona, tehden 2-3 kertaa viikossa töitä iltaisin ja viikonloppuisin. 

Kesälomasta puheenollen, tytöillä on huomenna illalla kevätjuhla. Tämä kevät on mennyt aivan uskomattoman nopeasti! Kovin kummoisia kesäsuunnitelmia meillä ei vielä ole, Ahvenanmaalle suuntaamme ainakin aivan varmasti. Laivalle olen muutenkin luvannut viedä tytöt, suunnitelmissa oli lähteä naapurustoporukalla niin olisi mukavaa seuraa lapsille ja meille aikuisillekin. Ruotsikin houkuttelisi pitkästä aikaa! Siellähän olisi vaikka mitä mukavaa tekemistä lapsille. Toivotaan yhtä mahtavaa kesää kuin viime vuonna niin riittää tekemistä ihan tässä meidän kotipihassakin!



Kesä mielessä kävin vähän omaa sekä tyttöjen vaatekaappeja läpi viikonlopun aikana. Uskomatonta kuinka nopeasti tytöt saavat kaapit sotkuisen näköisiksi. Nyt sovimme, että ainoastaan aikuiset saa laittaa kaappiin takaisin vaatetta, jospa ne pysyisi vähän kauemmin siistimpänä.. Meillä on muuten tyttöjen kanssa sopimus, että kaappien sisäpuolille he saavat laittaa mitä itse haluavat, ja tämä kuvassa näkyvä ovi on Linnean käsialaa :).


Itse olen koko talven ollut aika vahva hopean kannattaja, mutta kesän tullen taas näyttäisi kultakin mun silmään aika kivalta! Sandaalit ovat kulkeneet jo muutaman kesän matkassa mukana kuten huomaa, mutta yhä edelleen vaan ovat mun yhdet suosikit, vaikka muutoin olen aika huono käyttämään konjakin värisiä asusteita. Eli kuten jutuista huomaa, kyllä täällä jo kovasti odottelemme sen kesän ja loman saapumista!

Mukavaa viikonalkua kaikille <3.

perjantai 15. toukokuuta 2015

Videokuulumiset

Moikka!

Tässä olis taas pitkästä aikaa videotervehdys, joka kerta jännittää aina yhtä paljon - älkää siis kivittäkö mua! Haastan muuten mukaan myös kaikki muut bloggaajat, ja laittakaa linkkiä tähän postaukseen omiin videopostauksiin! Niitä on aina hauska kuunnella! Ja joo - aina yhtä hehkeät aloituskuvat näissä videoissa :D



Mukavaa viikonloppua!

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Värikäs vs. Väritön

Moikka!

Nyt on tämä "lastenvaatebloggaaja" ihan hiukan myöhässä näiden meidän välikausivaatteiden esittelyn kanssa. Tätä postausta on pyydetty varmaan ensimmäistä kertaa tammikuussa, kun ei kyllä itselläni ollut vielä mitään hajua koko asiasta. Olen siinä mielessä ehkä vähän tylsä ja huono bloggaaja, koska en todellakaan kulje millään aallonharjalla muodin tai muun osalta. Monesti sytyn joihinkin tavaroihin vasta kun olen nähnyt ne itse luonnossa tai hetken aikaa vähän sulatellut räikeää kuosia tai väriä. Nytkin meidän toiset välikausisetit ovat viime vuoden mallistoa, joita etsin kissojen ja koirien kanssa, koska ne oli PAKKO saada. Äiti sekä tyttäret ovat aivan rakastuneita näihin värikkäisiin Molon välikausivaatteisiin nimittäin. Linnean toiveena oli jo talvella, ettei hän enää tahdo haalaria, katsotaan saanko hänet ylipuhuttua ensi talvella vielä käyttämään haalaria, on se vaan nimittäin helppo! Vai minkä ikäisinä teillä ollaan luovuttu haalareista? Linneahan on ensi talvena jo eskarilainen (APUA!).





Toinen setti, jota käytetään vähän siistimpään menoon, on tämä POMPin setti, jossa on SS15 light rose-väriset kuorihousut sekä softshelltakki. Näiden settien lisäksi meillä on käytössä vielä  viime kauden kuorivaatteet POMPilta, jotka ovat kyllä niin kurassa ja ravassa että eivät sen enempiä esittelyitä kaipaa :).. 




Kummatkin näistä  "uusista" seteistä menevät onneksi vielä helposti syksyllä. Normaalisti kun tuntuu että kesä tulee aivan yllättäen, eikä keväisin ole vk-vaatteilla niin pitkää käyttöaikaa. Just nyt kyllä tuntuu että koko kevät vain antaa odottaa itseään, eikä kesästä ole tietoakaan! Mutta jos saisimme vaikka superlämpimän kesän vastakohtana tälle kurjalle keväälle?

Mitäs piditte välikausikamppeista? Kummat setit miellyttää enemmän?

tiistai 12. toukokuuta 2015

One fine Friday

Moikka!

Muutama kuva viime perjantailta, ihana ilta mahtavien naapureiden parissa ja aivan törkeän hyvää ruokaa ja juomaa. Sen pitemmittä puheitta, antaa kuvien kantaa tätä postausta edellisen vastakohtana..










Joku saattoikin tunnistaa kenen luona olimme kylässä?? Tänään kahviteltiin mammaporukalla Melinan luona. Alkuperäinen ajatus puistoilusta, ja kaupasta nopeasti tuoduista eväistä lähti taas hiukan sivuraiteille, ja lopulta pöytä oli täynnä kaikkia herkkuja :).. Huomasin että edellisten postausten kuvat olivat omalla koneellani jotenkin sumeita, ja syy selvisikin kun muokkailin hiukan kuvien kokoja, huh! 

maanantai 11. toukokuuta 2015

My weekend via my iPhone

Moikka!

Ihan mieletön viikonloppu nyt takanapäin, joka oli täynnä mahtavaa ohjelmaa! Näistä viikonlopuista saa kyllä niin paljon virtaa taas arkeen :)! Kamera ei kuitenkaan ihan liikaa kulkenut matkassani, joten tällä kertaa katsaus meidän viikonloppuun iPhonen kameran välityksellä. Monet teistä seuraakin varmasti jo instassa meitä, ja se onkin oiva keino päästä vähän pintaa syvemmälle ja vieläpä reaaliajassa, bloggaamisen kun hoidan sitten aina vähän jälkijunassa.. Minut löytää instasta nimimerkillä @evelinakultahippu, liityhän sinäkin seuraajaksi! Insta on myös siinä mielessä palkitsevampaa, kun siellä näkee kaikkien tykkääjien kuvat ja seuraajat saavat kasvot, toisin kuin täällä blogin puolella, jossa tuntuu kommentointikin kärsineen tiettyä inflaatiota verratuna parin vuoden takaiseen buumiin!

Mutta aloitellaanpas meidän viikonloppua! Perjantailta ei jostain syystä ole paljon kuvia, mutta kävin viemässä viimeisetkin POMPin vaatteet postiin takaisin, tytöt ulkoilivat sillä aikaa naapureiden kanssa pihalla. Samalla nappasin postiin tulleen paketin Cloettalta, joka oli täynnä uutuusnäytteitä. Voisin vaikka vannoa, että nämä paranevat kerta kerralta nämä uutuudet! Siitä menimme suoraan kummityttöni luokse parin talon päähän pikaisesti synttärikahveille (synttärijuhlat ovat vasta tällä viikolla..). Illaksi suuntasimme sitten myöskin parin talon päähän ihanalle Essille, joka kutsui meidän grillikauden avajaisiin! Siitä myöhemmin lisää, kun saan kuvat koneelle ladattua! Mikkokin tuli sopivasti ennen seiskaa työreissulta kotiin ja liittyi suoraan meidän seuraan!


Lauantai alkoi kaupunkikierroksella perheen kanssa, kun kävin iltaa varten vielä viime hetken paniikkiostoksilla, perinteinen "ei mitään päällepantavaa"-kriisi kun pääsi hetkellisesti taas yllättämään! Kävimme uudistuneessa Rossossa syömässä, ruoalle peukut mutta uudelle leikkipaikalle pitkä miinus. Aiempi leikkipaikka oli nimittäin se, minkä vuoksi monesti perheen kanssa menimme Rossoon, nykyinen oli paljon kolkompi verrattuna edelliseen! Ei ollut muuten mikään paras ratkaisu vetää mahaa täyteen pastaa, kun muutaman tunnin päästä oli väriestejuoksun startti..

Hyvillä mielin, surkeasta kelistä huolimatta starttasimme viiden kilsan pätkälle. Matka meni hyvin ja kun seurana oli maailman kilpailuhenkisimmät mimmit, niin eihän siinä voinut kun juosta koko matkan. Tytöt ja Mikko olivat meitä muutamalla esteellä tsemppaamassa ja kyllähän siitä sai taas extravoimaa kun neidit tsemppasivat yhteen ääneen; "ÄITI, ÄITI!!" Hienosti siis meni vaikka tiimimme motto olikin "lahjattomat treenaa". Loppuiltaa vietettiin samalla tyttöporukalla herkutellen ja seurasta nauttien, ja tulipa sitä kaupungissakin pyörähdettyä. Kovin pitkään emme kuitenkaan malttaneet olla, sillä seuraavan päivän äitienpäivä oli kaikilla vahvasti takaraivossa mielessä :).




Ajoissa kotiintuleminen olikin ainakin allekirjoittaneelle ihan hyvä idea, sillä aamu starttasi siinä hiukan päälle kuudelta aamulla, kun neidit heräsivät, eivätkä malttaneet antaa äidinkään nukkua. Kakku kannettiin innoissaan puoli seitsemältä pöytään kun itse neiti omatoimisuus, Linnea, alkoi kattaa meille pöytää. Lahjat piti myös avata heti, sain tytöiltä aivan mielettömän ihanat kortit, joissa oli heidän kuvansa, sekä kummaltakin omat jumppaohjeet äidille. Toisella puolella oli kirjoitettu mitä tytöt ajattelevat äidistä, kyllähän siinä tippa tuli linssiin..

Aamupäivän olimme kotosalla ja nautimme upeasta kelistä takapihalla, jossa otin sohvalla kesän ekat torkut.. Iltapäivällä suuntasimme kauan odotettuun Tivoliin, joka olikin eilen viimeistä päivää kaupungissa. Kävi kyllä mieletön tuuri kelin suhteen. Sinne olisi nimittäin pitänyt kyllä mennä vaikka olisi satanut kissoja ja koiria taivaalta, sen verran tytöt sitä odottivat! Kevään kaunein päivä ja mahtava seura, mitäpä sitä muuta voi toivoakaan? Tytöt halusivat aivan välttämättä kummitusjunaan, jonne pääsivätkin isin kanssa. Voin kertoa että ilmeet olivat kyllä näkemisen arvoiset kun vaunu tuli ulos.. Tivolista lähdimme vielä mummolaan viettämään iltaa ja syömään. 





Loppuun pakko laittaa vielä  kuva omasta, maailman päheimmästä äidistäni, jonka julkaisin eilen FB:ssä. Toivottavasti teillä oli yhtä kiva viikonloppu ja äitienpäivä kuin minullakin <3! 


Nyt tuli kyllä enemmän tekstiä kuin pitkään aikaan, mitäs muuten pidätten tämäntyyppisistä postauksisa?

perjantai 8. toukokuuta 2015

Äitienpäivä-etkot

Me otimme eilen pienen varaslähdön äitienpäivään, kun suuntasimme kauniiseen Pisara-kotiin Paulan luokse. Paula kutsui meidän mammaporukan juhlimaan äitienpäivää heille, ja olikin ihan mielettömän ihana idea juhlia äitienpäivää myös rakkaisen äitiystävien kanssa! Kaikki muut paitsi minä (sain tällä kertaa vapautuksen..) toivat herkkuja pöytään, sekä suolaista että makeaa. Hirveät herkkuöverit tuli vedettyä, mutta ei ollut ensimmäinen kerta tässä porukassa :).














Äitienpäiväksi meillä ei ole kummempia suunnitelmia, tivoli on kaupungissa silloin viimeistä päivää, joten sinne taidamme joutua suuntaamaan tyttöjen ja naapureiden kanssa. Huominen päivä nimittäin menee väriestejuoksussa kaveriporukalla. Vakaa aikomus oli vähän juosta ennenkin "kisaa" mutta olen ollut aikamoisessa flunssassa tämän alkuviikon ja pelännyt että tulen kunnolla kipeäksi. Nojoo, sinne lähdetään pitämään hauskaa, eikä suorittamaan. Meidän tiimin motto onkin "lahjattomat reenaa".. Onkohan joku siellä ruudun toisella puolella osallistumassa väriestejuoksuun täällä Jyväskylässä, tai kenties jossain toisessa kaupungissa? Toivotaan että huomenna on yhtä hyvä keli kuin tänäänkin on ollut, vaikkakin nämä lämpimät kelit ovatkin tehneet sen, että naapurustossa on ensimmäiset kyy-havainnot tehty. Vitsailinkin kavereille, että nähdään sitten taas kun alkaa pakkaset.. Koko viime kesän odotin ensikohtaamista kyseisen otuksen kanssa, sillä tuntuu että se on aivan väistämättä edessä jossain vaiheessa, ei kiva!

Pitäkäähän peukkuja huomiselle juoksulle, vaikka kaverit lupasi että kantaa jos ei jaksa juosta :)!