kultahippu 2.0

Family // Fashion // Everyday living

tiistai 28. huhtikuuta 2015

PRE-vappu

Moikka! Vappu lähestyy jo kovaa vauhtia, joko teillä on suunnitelmat selvillä :)? Me blogitytöt saimme kutsun Katriinan luokse viettämään vappua jo hiukan ennakkoon, toissasunnuntaina. Tarjolla oli vaikka mitä herkkuja ja kuohuvaakin maisteltiin lasillisen verran! Tällä kertaa lapset jätettiin kotiin, ainoastaa Melinan Nooa oli mukana menossa. Innokkaita sylejä olikin tarjolla enemmän kuin tarpeen tälle pikku-hurmurille :)!
















Me vietämme vappua täällä kotona meidän rakkaiden naapureiden ympäröimänä. Grillataan ja seurustellaan ja lapset saavat leikkiä ja juoksennella toistensa kanssa pitkin pihoja :). Tivoliinkin on pakko päästä, vappuperinteitä kunnioittaen! Linnea toivoo pääsevänsä kummitusjunaan ja maailman pyörään. Äiti on kummastakin vähän eri mieltä..
Vappuaattona vietetään muuten myös mun synttäreitä! Olen aina ollut sitä mieltä ettei synttäripäivä olisi paremmin voinut osua kohdalleen, joka vuosi on seuraavakin päivä aina vapaapäivä, ja kaikki ovat juhlatunnelmissa! Töissä tuli muuten ihan mielenkiintoinen keskustelu esiin mun iästä, arvaatteko te lukijat paljonko täytän?



perjantai 24. huhtikuuta 2015

Valmiina kesään!

Ostin viime kesänä tytöille H&M:ltä aivan mielettömän kauniit pitsipaidat, jotka ovat saaneet hurjan määrän kyselyitä ja ihasteluja. Nyt huomasin H&M:llä käydessäni, että valikoimassa oli taas näitä kauniita pitsipaitoja. Itse ihastuin aivan totaalisesti näihin farkkushortseihin, joissa on pieni pitsinen yksityiskohta lahkeessa. Näin mielessäni heti nämä kaksi vaatetta yhdisteltynä, eikä aikaakaan kun kiikutin shortseja jo kassalle päin.







Viime kesän ruskeat sandaalit sekä saman sarjan laukku olivat kuin pisteenä i:n päälle tähän asuun ja Cubuksesta Linnealle ostettu kukkaseppelekin saatiin Lillille kuvaan lainaksi :). Tällä asulla odotellaan kesää, josko se sieltä vielä tulisi, kevätkin tuntuisi olevan tällä hetkellä aika tiukassa! Huomatkaa muuten aivan itse otettu poseerausasento! Niin liikkis!

VASTAAVAT TUOTTEET



Kesä täältä tullaan!

torstai 23. huhtikuuta 2015

POMPdeLUX -30% ja -40%

Moikka!

Viimeistä viikkoa viedään POMPin kanssa! Tänään alkoi huikea kamppis, jossa lähes 40 tuotetta on alennettu -30% ja -40%! Järjestän tänään avoimet ovet meillä kotona, jos asut täälläpäin, tervetuloa! Osoite löytyy POMPin sivuilta avoimista ovista.







Mikäli et pääse paikalle, voit laittaa tilauksen myös sähköpostitse mun kautta, olit mistä päin tahansa Suomea :). Sähköpostilla minut tavoittaa osoitteesta eja@pompdelux.com! Pian palaillaan taas ihan normaaliasioiden pariin myös täällä blogin puolella ;)!

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Hunterit kevätkuntoon

Mun luottosaappaina on nyt muutaman vuoden ajan toimineet nämä Hunterit. Tällä hetkellä voisin vaikka vannoa etten tule koskaan enää muita kumisaappaita käyttämään, sen verran olen nimittäin näihin omiini tykästynyt jo!


Ensimmäisen kerran kun otin syksyn jälkeen taas keväällä Hunterit kaapista, meinasin saada slaagin. Ne olivat aivan harmaantuneet ja karsean näköiset! Äkkiä otin asiakaspalveluun yhteyttä, josta saappaat olin tilannut ja he kertoivat että suosittelevat käyttämään Hunterin omaa "boot buffer" nimistä hoitosuihketta saappaisiin. Tilasin sen ja jännityksellä odotin kuinka rakkaiden saappaideni kävisi.. Nimittäin mikään pesu tai hinkkaus ei niihin tahtonut auttaa!




Huokaisin helpotuksesta kun käsittelyn jälkeen saappat olivat kuin uudet jälleen! Vaikka kumpparit ovatkin olleet jo tänä keväänä ahkerassa käytössä, muistin niitä taas putsata vasta kun ystäväni kysyi millä niitä puhdistan. Siitäpä tulikin mieleeni, että jaan tämän vinkin myös teille lukijoille! Ensimmäisessä kuvassa olen saappaat jo huuhdellut ja putsaillut, seuraavissa kuvissa niihin on suihkutettu boot bufferia ja rätillä pyyhitty. En itsekään edes muistanut miten iso ero on noilla vastapuhdistetuilla saappailla verrattuna likaisiin! Kuin uudet voisi melkein sanoa!

Onko muilla Huntereiden omistajilla käytössä jo tämä ihmeaine :)?

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

POMPin mahtavat kamppikset; postikuluttomuus sekä -30% ja -40%!

Hyvää huomenta! POMPin kausi alkaa olla lopuillaan ja meillä on muutama aivan mielettömän hyvä kamppis tässä vielä ennen loppua!

Tänään alkoi postikuluttomuuskamppis, jossa kaikki tilaukset jotka ylittävät 80€ tulevat ilman postareita!





Ensi torstaina puolestaan alkaa kamppis jossa lähes 40 tuotetta on alennettu joka -30% tai jopa -40%!


Kaikenkaikkiaan tämän kevään kausi on mennyt aivan hujauksessa ohi, enkä voi uskoa että viimeistä viikkoa viedään jo :)! Olen saanut käydä mahtavien emäntien luona ja tutustunut uusiin supermukaviin ihmisiin taas näiden muutamien kuukausien aikana!

Tilauksia voitte laittaa minulle osoitteeseen eja@pompdelux.com. Nyt on niin hyvät tarjoukset että ei kannata jättää kyllä käyttämättä!

Ihanaa ja leppoisaa sunnuntaita kaikille. Itse suuntaan aivan pian brunssille :)!

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Osana arkea

Kirjoittelin teille tovi sitten saadusta sodastreamista. Lupasin palata asiaan kun se on ollut meillä hetken aikaa käytössä ja kertoa omia mietteita ja kokemuksia siitä. Tarkoituksena on ollut jo monesti kirjoittaa tästä meidän päiviä piristävästä laitteesta, sillä se todellakin on meillä päivittäisessä käytössä, sanoisin että tällä hetkellä yhtä käytetty kuin kahvinkeitin :)!

Se sopii myös tyyliltään ja muotoilultaan hyvin meidän keittiöön, ja vaikka paljon olen karsinut pöydiltä turhia tavaroita ja kodinkoneita sillä tykkään että pöydät ovat siistin näköiset niin sodastream on meillä kunniapaikalla.



Tytöt tykkäävät kovasti mukana tulleista makeutusaineista, joilla saa tehtyä ikäänkuin limpparia, mutta itse pidän eniten ihan pelkästä soodavedestä. Olen lisännyt erilaisia hedelmiä veden joukkoon, joka toimii aina ja joka kerta. Esimerkiksi appelsiinia, greippiä ja hetkeksi aikaa vielä jääkaappiin että niistä irtoaa kaikki hyvä maku veden joukkoon.



Mä oon joskus aiemmin paljastanut että olen aivan kamala limppareiden suurkuluttaja ja light cola on ehdottomasti mun suurimpia paheita. Sodastreamin myötä on säästynyt myös aika aimo annos rahaa kun ei ole tarvinnut kantaa läheskään niin paljon limsaa kotiin :). Meillä oleva laite on siis tuo uusin Play.

Toinen päiviäni ja aamujani hetken aikaa ilahduttanut on olleet tämä naapurilta saatu itsetehty mysli. Ai että miten taivaallisen hyvää, ja kuulemma niin helppoa tehdä! Kiitos vielä H ja pusuja paljon päälle <3. Nyt alkaakin mysli olla aika lopussa, joten jos teillä on antaa hyviä vinkkejä myslin tai myös tuon veden maustamisen suhteen niin laittakaahan jotain hyviä vinkkejä!




Ihanaa viikonloppua kaikille!

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Vauhdikas lauantai

Meillä oli ihan mielettömän ihana ja vauhdikas lauantaipäivä tyttöjen kanssa! Heti aamutuimaan suuntasimme lapsimessuille Linnean, Essin ja Melinan kanssa. Lilian sai jäädä mummon kanssa kotiin ja he viettivät myös todella kivan päivän keskenään, kaupungilla käyden ja kaikkea muutakin puuhastellen. Mikko oli ystäviensä kanssa pidennetyllä viikonloppureissulla Italiassa, jalkapalloa katsomassa.

Minulla ei ollut minkäänlaisia odotuksia lapsimessuja kohtaan, nämä olivatkin ihan ensimmäiset lapsimessut joille osallistuin. En ehkä enää kuulu siihen parhaaseen kohderyhmään, jota messut tavoittelevat, tai ainakin tuntuu siltä että siellä on vähän enemmän annettavaa vähän nuorempien lasten vanhemmille. Monet kojut siis skippasin vauhdilla, ja eniten odotin lastenvaatteita, sekä törmääväni ja tutustuvani johonkin ihan uuteen ja ennestään tuntemattomaan. Niin ei kuitenkaan käynyt, ja mielelläni olisin messuilla nähnyt enemmän lastenhuoneen sisutukseen liittyvää, tai juhlatarvikeliikkeitä.






Positiivisimmin minut yllätti Metsola, sillä sieltä löytyi vaikka mitä kivaa! Odotan että nuo mustat timanttileggarit ja sulka-tyynynpäälliset saapuvat heidän verkkokauppaansa, sillä niitä en vielä messuilta ostanut!





Gugguun piste oli varmasti yksi messujen kolutuimmista, ja siellä kävi kova kuhina myös meidän ollessa paikalla. Guggguulta olisinkin voinut ostaa tytöille kauniit frillamekot, mutta kokoja ei ollut enää.


Messuilla jo muutaman tunnin kierrettyämme, huomasimme jonkun syövät herkullisen näköisä suklaavartaita, ja sillion loppui meidän kaikkien keskittymiskyky ja lähdimme metsästämään mistä sellaisia saisi ostaa. Aivan superherkullista!




Messuilta kun suuntasimme kotiin, tytöt menivät mummolaan yökylään ja meidän kodin valtasi toinen toistaan upeampi nainen. Vietimme naapuruston kanssa naisteniltaa meillä istuskellen, syöden ja maailmaa parantaen. Kaupungilla meille oli varattu Escapesta karaokesviitti sekä pöytä tanssilattian vierestä, etenkin karaokesviitti oli ihan mieltön! Tosi kiva isommalle porukalle varata, ehdottomasti täytyy testata sitä myös toisen kerran!



Arkeen paluu viikonlopun jäljiltä on sujunut normaalisti, Linnea opettelee ajamaan ilman apupyöriä nyt kovasti. Eilen otimme apparit pois ja tänään sujuu jo tosi kivasti. Luulen että huomenna hän on jo ihan PRO :)! Mutta nyt, heittäkäähän vinkkejä kehiin ja suositelkaa neidille jotain hyvää pyörää! Tai mistä sellaista kannattaisi lähteä etsimään? Vanha pyörä saa kestää nuo pahimpien kaatuiluiden osumat, ja sen jälkeen olemme luvanneet ostaa Linnealle uuden pyörän, ja Lilli saa Linnean vanhan pyörän!

P.S. Sattuisiko kenelläkään olemaan Molo Kidsin Girly Rainbow takkia/haalaria myynnissä? Sitä viime vuoden väriä siis? Kaivataan koossa 122 ja 116 :)! Mahdollisimman pian!