kultahippu 2.0

Family // Fashion // Everyday living

maanantai 28. joulukuuta 2015

Lasten parhaat aletärpit!

Moikka!

Täällä ollaan vielä aikamoisella lomamoodilla, ja vielä tämä viikko meidän perheessä aikalailla lomaillaankin onneksi. Tuntuu vaan että koko perheen lomaillessa ei meinaa saada niitä ihan pieniä arkisiakaan asioita itsestään irti. Esimerkiksi pyykinpesu tuntuu aivan ylivoimaiselta tehtävältä! Huomenna lupaan skarpata, ja ehkä jopa saada siirrettyä kuvia kamerasta koneelle!

Viime vuosina olen siirtynyt suurimmaksi osaksi ale- ja välipäiväshoppailemaan verkkokauppoihin, ja tänään pikaisen kaupunkikierroksen jälkeen totesin, että taidan jatkossakin pysytellä sillä linjalla! Tässä muutamia hyviä aletärppejä lapsia ajatellen joihin olen nyt välipäivien aikana törmännyt ja itsekin hyödyntänyt!

Olen tilannut lukemattomia kertoja tytöille kenkiä ja vaatteita Sportamorelta. Siellä tuntuisi olevan aina edullisimmat hinnat, ja erityisesti kenkien osalta todella laaja valikoima mieluisia kenkiä! Viimeisimpänä tilasin kengistä Linnealle nämä kuvissakin näkyvät hopeiset Hunterit ja pukinkonttiin uusia Niken jumppavaatteita. Hunterit ovat nyt alessa vähän päälle 50€, enkä ole kyllä missään niin edullisesti niihin aiemmin törmännyt. Nuo kimaltavat Sorelit ovat vieneet mun sydämen, en vaan meinaa mistään löytää enää meidän kokoa niistä!


1. Täältä // 2. Täältä // 3. Täältä // 4. Täältä // 5. Täältä


1. Täältä // 2. Täältä // 3. Täältä // 4. Täältä // 5. Täältä


Vaikka monilla taitaa olla kaapit ja kodit täynnä juuri avattuja paketteja, niin pakko vinkata teille myös Lekmerin alesta, siellä on ihan hirveästi nyt hyviä ja varmasti mieluisia leluja alessa. Tämä alla oleva ponilinna on nyt puoleen hintaan, ja taidan sen tilata meille jemmaan seuraavia synttäreitä varten. Radio-ohjattava Pinkie Pie oli myös vain vähän päälle 20€, ja uskoisin sen olevan ainakin meillä aika kova hitti!


1. Täältä // 2. Täältä // 3. Täältä // 4. Täältä // 5. Täältä // 6. Täältä

Näitä aletuotteita selaillessani, huomasin että Lekmerille oli tullut myös uusia Frozen-aiheisia legoja! Elsan jäälinna on varmasti ollut yksi tämän joulun ostetuimmista lahjoista (me jäätiin ilman sitä, kun olin liian myöhään liikkeellä!) Ja tässä alla nyt kaksi uutta versiota! Meillä nämä pikkulegot ovat ehdottomasti kaikkein mieluisimpia leluja tällä hetkellä, etenkin Linnealle. Neiti kasaa ihan tuosta vaan itse ohjeesta katsoen ties mitä hurjia linnoja ja rakennuksia. Nämä laitetaan siis ehdottomasti myös ostoslistalle!


Palailen tällä viikolla vielä hiukan jouluisiin tunnelmiin, jos vaan jaksatte lukea meidän joulusta enää.. Niin ihanaa aikaa kuin se onkin, niin siihen tulee kyllä nopeasti myös ähky!

Oletteko tehneet hyviä alelöytöjä?

*teksti sisältää mainoslinkkejä*

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti