kultahippu 2.0

Family // Fashion // Everyday living

maanantai 21. joulukuuta 2015

Helppoa tehdä hyvää

Joulu on ihmisen parasta aikaa. 
Silloin pääsemme nauttimaan notkuvista herkkupöydistä, lahjomaan rakkaimpiamme, erityisesti lapsiamme. Se on rauhoittumisen, ja hyvänmielen aikaa joka vietetään läheistemme kanssa.

Näin meistä suurin osa varmaan kuvailisi joulua ja sen tunnelmaa. Todellisuus on monissa perheissä kuitenkin toinen. Perheissä, joissa jokaisena arkipäivänäkin mietitään kuinka laskut saadaan maksettua, lapsille uusia vaatteita tai edes terveellistä ruokaa pöytään. Näissä perheissä joulu aiheuttaa vanhemmille äärimmäistä stressiä sekä huonoa oloa. Erityisesti vähävaraiset lapsiperheet ovat hankalassa tilanteessa jouluna, sillä varmasti jokainen vanhempi haluaisi tarjota lapsilleen parhaimman mahdollisen joulun.

Itse ainakin muistan, kuinka koulussa joululoman jälkeen luettelimme mitä kaikkia lahjoja olemme saaneet, ja jopa opettajat kyselivät kaikilta mikä on ollut se mieluisin joululahja. Miltä mahtaa tuntua sen perheen lapsesta siinä tilanteessa, jonka luona pukki ei muistanutkaan vierailla tänä vuonna?

Tämä ajatus herätti meidän äitiporukassa kipinän. Josko me voisimme auttaa näitä lapsiperheitä, joilla on juuri nyt vaikeaa? Voisimme hyödyntää blogin kautta saatuja kontakteja ja auttaa mahdollisimman montaa apua tarvitsevaa. Niinpä lähdimme ideoimaan asiaa eteenpäin Melinan, Kertun, Essin, Lauran sekä Katriinan kanssa. Ideoita ja intoa auttamiseenhan ei tältä porukalta nimittäin puutu!



Löimme siis viisaat päämme yhteen, ja Melinan johdolla pyysimme Hope Ry:n kautta muutamaa perhettä, joiden joulun järjestämisessä voisimme olla mukana. Autamme tällä porukalla yhteensä 9 perhettä, joista kolmea kokonaisvaltaisemmin, emmekä olisi tähän pystyneet ilman mahtavia yhteistyökumppaneita. 

Prisma lahjoittaa näille kolmelle perheelle kullekin muutaman ruokakassin sisältäen laatikot, kinkun, pipareita, rosollia ja kaikkea muuta joka mahdollistaa heille kunnon jouluruokailun! Viherlandia lahjoittaa kuuset ja joulukukat, Jollyroom lasten lelulahjat ja Kimperi pehmeitä paketteja.  Aikuisia ilahdutetaan teatterilipuilla.

Näiden kolmen perheen lisäksi otimme yhteyttä Arkiapua Jyvässeudulla ryhmään, jonka kautta ilahdutamme useampaa perhettä lahjoilla. Meillä kasvoi niinsanotusta nälkä syödessämme, ja osallistuimme ostamalla useammalle lapselle myös itse lahjoja, yhteensä ilahdutamme siis 25 lasta paketeilla, ikähaitari aina 7kk - 16vuotiaaseen.

Olemme ideoineet tällä naisporukalla myös jotain läpi vuoden kestävää apua, kuten esimerkiksi ilahduttamalla joka kuukausi yhtä tai useampaa synttärisankaria!



Tätä tekstiä on ollut äärimmäisen vaikeaa kirjoittaa ja jäsennellä. Hyväntekeväisyydestä ja omasta auttamisesta kirjoittaminen tuntuu miten päin vain kirjoitettuna oman sädekehän kiillottamiselta. Vaikka todellisuudessa se ei ole lähelläkään sitä.

Alkuun mietimmekin, että tekisimmekö tämän kaikessa hiljaisuudessaan, vai nostaisimmeko sen esille meidän omien SOME-kanavien kautta. Päätimme kuitenkin nostaa asian esille, senkin vuoksi että muut innostuisivat lähtemään mukaan. Itse painotan sitä, että ei tarvitse itse olla mitenkään varakas pystyäkseen auttamaan toisia. Eikä kukaan varmasti odota mitään suureellista, pienikin kädenojennus riittää ja auttaa kummasti!

Hyvänä esimerkkinä auttamisenhalusta, ja sen esiinnostamisen hyvistä puolista on meidän iki-ihana naapurusto. Mainitsin meidän naapuruston äitiporukalle tästä projektista, ja jokaikinen innostui asiasta. Niinpä pyysin vielä yhden avuntarpeessa olevan perheen tiedot Arkiapua-ryhmästä. Laitoimme kaikki muutamia kymppejä kasaan, lähes kymmenen perheen porukalla siitä saa ihan mukavan summan jo. Sen lisäksi olemme saaneet työpaikoiltamme sekä muilta sen lisäksi lahjoituksia. 
Tänään ajelen naapurin kanssa ruokakaupan kautta viemään joulua yhdelle perheelle, huomenna ja keskiviikkona me hurautetaan näiden ihanien bloginaisten kanssa viemään perheille lahjoja, ruoat ja kuuset. Saa nähdä mitä siitäkin tulee, kukaan meistä kun ei ole ennen ajanut peräkärryn kanssa!

Olen aina rakastanut joulua, nimenomaan toisten ilahduttamisen kannalta. Tänä jouluna antaminen ja auttaminen ovat saaneet ihan uuden merkityksen ja joulumieli on korkeammalla kuin koskaan. Käsi sydämellä voin vannoa että ilo näiden perheiden auttamisessa tuntuu meistä auttajista vähintän yhtä hyvältä kuin apua saavistakin.

6 kommenttia:

  1. Moi! Olisipa teidän laisianne ihmisiä enemmän täällä maailmassa! Itsekkin olen muistanut tänä jouluna vähä varaisten perheiden lapsia lahjoilla. Veimme paketit myös eläinsuojeluyhdistykseen löytöeläimille. Mau! :) kiitos teille kaikille. Ootte parhaita! Hyvää Joulua! T.Päivi Kouvolasta

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana idea! Mahtavaa työtä ♡

    VastaaPoista
  3. Hieno juttu! Tässä joulun sanoma kyllä toteutuu parhaiten.♥

    VastaaPoista
  4. Kunnioitan suuresti työtänne Valoisaa joulua

    VastaaPoista
  5. Hieno juttu tää :) muuten mulla olisi kysymys Pompin vaatteista, se Laval hattu ja huivisetti, miten siinä menee nuo koot? mikä koko on hyvä noin 3-vuotiaalle sirolle tytölle? t. Riikka-Maria

    VastaaPoista