kultahippu 2.0

Family // Fashion // Everyday living

perjantai 11. joulukuuta 2015

Antamisen ilosta

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, Joulusta on tullut itselleni vuosi vuodelta enemmän tärkeä nimenomana sen antamisen ilon kautta. Tai tässä vaiheessa voisi kyllä ennemminkin sanoa että auttamisen ilon vuoksi. Olen pienestä pitäen nauttinut enemmän siitä, että saan antaa lahjoja ennemmin kuin niitä vastaanottaa.
Lähivuosina mukaan on tullut oman perheen ja ystävien lahjojen lisäksi myös ulkopuolisten auttaminen erityisen tärkeäksi. Jouluna monet ovat erityisesti avun tarpeessa, ja ovat varmasti pienestäkin kädenojennuksesta enemmän kuin iloisia.


Tarkoitus oli kirjoittaa tästä aiheesta myöhemmin, mutta aihe on ollut lähipäivinä vahvasti esille ja mielessä, sillä tänä Jouluna olen mukana auttamassa useammankin tahon kautta apua tarvitsevia. En voisi kuvitella parempaa tapaa saada itselle hyvä joulumieli kuin tämä, ja uskaltaisin väittää että olen itse vähintään yhtä iloinen saadessani auttaa, kuin perheet jotka meidän kautta saavat apua. Olen herännyt ajattelemaan ovatko omat lapseni iloisempia siitä kahdennesta- tai kolmannestatoista  lahjasta, vai lapsi joka ei muutoin saisi välttämättä ollenkaan lahjoja? Minusta on myös tärkeää opettaa meidän lapsille kuinka suuri merkitys auttamisella on. Elämästä kun ei koskaan tiedä, joskus voi ollakin tilanne aivan päinvastainen.

Haluaisinkin kannustaa kaikkia tekemään tänä jouluna hyvää. Hyvän teon ei tarvitse olla iso, eikä omia rahoja tai muita resursseja tarvitse käyttää loppuun sen vuoksi. Haluan myös korostaa sitä, että ei tarvitse itse olla erityisen varakas auttaakseen, sitä ei nimittäin meidänkään perhe ole. Yksin ei myöskään tarvitse yrittää auttaa kaikkia maailman lapsia ja perheitä. Meillä esimerkiksi koko ihana naapurusto innostui auttamisesta ja päätimme yhdessätuumin auttaa yhtä perhettä joulunvalmisteluissa sekä lahjojenhankinnassa.





Jos siis tuntuu että on halua auttaa perheitä, vielä ehtii! Suosittelen etsimään esimerkiksi Facebookista jonkun paikallisen ryhmän minkä kautta pääsee auttamaan, tai viemään Joulupuu-keräykseen leluja!

Saatko sinä joulumieltä toisten auttamisesta?

12 kommenttia:

  1. Auttaminen on ihanaa ja se antaa paljon kun saa auttaa muita ja se että toisen sydäntä lämmittää että häntä autetaan ja on kiitollinen siitä!

    VastaaPoista
  2. Mä oon yleensä osallistunut MLL joulupuuhun ja vienyt ylimääräistä tavaraa seurakunnalle. Tänä vuonna meidän paikkakunnalla ei joulupuukeräystä ollut.

    Antamisen ilo on parasta! Läheisille olis ihana hankkia jotain tarpeellista mut tänä vuonna jää välistä.

    VastaaPoista
  3. Kahtena jouluna olen vienyt muutaman paketin mll:n joulupuulle,tieto siitä että en menee oman kylän lapsille,lämmittää".Oman lapsen tavaravuori ahdistaa jo valmiiksi.Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mietin itsekin. Tulee helposti innostuttua vähän liikaa omien lasten pakettien hankinnassa kun pääsee unohtumaan että muutkin ostavat lahjoja. Meillä on ollut tosin viime jouluina tapana, että mummot ja papat ostavat jotain ihan pientä, ja mielummin laittavat sitten tyttöjen säästötileille rahaa sekä jouluna että synttäreinä.

      Poista
  4. Täältä paketoinninkeskeltä terveisiä, juuri huomenna vien joulupuu-keräykseen paketteja teineille. Muutamana vuonna olen osallistunut tähän keräykseen ja tykkään siitä, kun lahjat jaetaan suomalaisille. Mamuille on joka paikassa keräyksiä ja avustuksia ja omat lähimmäisemme uhkaavat jäädä jalkoihin!
    Myös muutamille vähävaraisille perheille vien aattona lahjasäkin portaille, ei sitä aina tarvi lahjoittajan nimeä laittaa esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimettömänä lahjoittaminen on mieletäni hienoimpia ja vilpittömimpiä asioita mitä ihminen voi tehdä <3! Minäkin kiireesti alan nyt paketoimaan lahjoja tyttöjen päiväkodille jotka he käyvät viemässä ensi- ja turvakodin lapsille huomenna!

      Poista
  5. Me sovittiin miehen kanssa, että laitetaan vielä ennen joulua hyväntekeväisyyteen joku summa, edes 50e. todennäköisesti World food programmille, kun joulu meille hyväosaisille on aika ruokakeskeinen juhla kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana ajatus Sara <3 Ja kiva kun olet palannut blogimaailmaan <3!

      Poista
  6. Olet ihana Evelina! <3 mikäs tämä söpö koira on tässä? *Annu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annu <3! Tämä söpöläinenhän on meidän Robin-koira :)! Herra täyttääkin kuukauden päästä jo 10vuotta, vaikkei käytöksestä aina ihan uskoisi ;)!

      Poista