kultahippu 2.0

Family // Fashion // Everyday living

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Nutellapitsa

Kyllä - luit otsikon oikein!



Makea, herkullinen ja kielen mennessään vievä nutellapitsa! Törmäsin tähän herkkuun Pinterestissä jo kesällä, ja ostin sitä varten kaikki tarvikkeet kaappiin. Sitten tuli sitä sun tätä ja se unohtui, mutta vihdoin muutama viikko sitten sain aikaiseksi tätä kokeilla, vaikkakin ensitapaaminen ei sujunutkaan ihan odotusten mukaan. Nimittäin pitsan otettuani uunista, petti leivinpaperi ja koko komeus tipahti pitkin keittiön lattiaa!


Onneksi siitä jäi osa myös leivinpaperin päälle, ja menin vähän kärsineen näköisen herkun kanssa naapuriin kahvittelemaan. Päätin kuitenkin ottaa revanssin ja kokeilla uudelleen pitsaa kun kävimme Essin luona iltakahveilla, sillä en tiedä ketään joka olisi niin hulluna nutellaan kuin Mellu.

Tällä kertaa tein vähän muutoksia marjojen valintojen suhteen, sillä huomasin että mansikka vetistää pitsaa vähän liikaa. Tällä kertaa päälle päätyi siis vadelmia, mustikoita sekä karhunvatukoita ja ne mansikat jätettiin pois. Herkkuhan on alunperin täältä, mutta tässä oma, suhteellisen vapaa resepti tähän herkkuun!

Päällehän voi laittaa mitä haluaa, luulen että tämän kauden marjat, kuten puolukka sopisi kivasti tasapainoittamaan nutellan makeutta. Itse pitsapohjahan ei ole makea, mutta jos siitä tahtoo oikein pullamaisen, eihän mikään estä tekemästä siihen pullataikinan pohjaa! Jos pöytään istuu isompi porukka, suosittelen tuplaamaan alla olevan taikinan, tästä riittää n. 4-5 herkuttelijalle!


NUTELLAPITSA

1,4 dl jauhoja // 0,5 tl suolaa
0,5 pss kuivahiivaa // 1 dl vettä
0.5 rl öljyä

Nutellaa // marjoja // valkosuklaata // koristeeksi mintun lehtiä



Sekoita kuivahiiva lämpimään veteen. Sekoita jauhot sekä suola, ja lisää ne veteen, ja lisää viimeisenä joukkoon öljy. Anna taikinan kohota hetken aikaa, jonka jälkeen kauli se haluamasi muotoon, lisää täytteeksi ensin nutella pohjalle, haluamasi marjat ja päälle vielä raastettua valkosuklaata. Laita uuniin 175-asteeseen n. 20 minuutiksi, kunnes pitsan reunat ovat saaneet vähän väriä ja valkosuklaa sulanut. Marjat voivat olla myös pakastettuja.

Siitä siis viikonlopuksi tai ihan vaan keskiviikon kunniaksi herkkua! Laittakaahan viestiä jos kokeilette tai innostutte kokeilemaan eri täytteillä!

6 kommenttia:

  1. Oiiih, slurps NAM!!! Näyttää ihan törrrrkeeeen hyvältä!

    VastaaPoista
  2. Jauhojen määrää mietin. Tarkoitatko 1/4dl vai 1 dl ja 1/4dl päälle ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah olinpas ehkä vähän hölmösti tuon ohjeen kirjoittanut, mutta siis vähän alle 1,5 dl :)! Kyllä sen silmämääräisesti näkee kun siinä on tarpeeksi jauhoja että sitä voi kaulia ja käsitellä :)

      Poista
  3. Tuleeko oikeesti noin vähän jauhoja desiin vettä? 😳 Mä nimittäin tein tällä reseptillä ja taikina on yhtä juoksevaa kuin joku mokkapala-taikina. Kaadoin siis pellille, ei voinut käsin eikä kaulimella kuvitellakaan koskevansa!! Nyt on taikina hetken aikaa yksinään uunissa että saan täytteet levitettyä päälle.. Katotaan mitä tulee! 😓

    VastaaPoista