kultahippu 2.0

Family // Fashion // Everyday living

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Mitä kuuluu?

Pitkästä aikaa ajattelin istahtaa koneen ääreen ilman minkäänlaista ajatusta siitä mitä tämä postaus tulee pitämään sisällään, olkoon sitten nimeltään "kuulumispostaus", jota jostain syystä sanana vältän aina viimeiseen saakka!

Tytöillä alkoi tällä viikolla metsäpäiväkoti, ja ovat poikkeuksellisesti nyt muutaman päivän kolmeen saakka hoidossa, siihen totutun kahdentoista sijaan. Eilen raivopäissäni kuvailin tyttöjen vanhoja vaatteita myyntiin, joista aika paljon menikin suoraan eräälle tutulle asiakkaalle sekä hänen ystäväpiirille. Niin ihanaa, kun ei tarvitse postitella kaikkia erikseen, huh! Tein tänä syksynä vakaan päätöksen siitä, että tilaan uutta vaatetta vain sen verran mitä laitan kaapista kiertoon. Tilanne näyttää itseasiassa aika hyvältä tällä hetkellä, henkiset ylävitoset siis sille!
POMPin kausi on vielä kovassa vauhdissa, ja tällä kaudella onkin ollut aika ennätysmäisesti kutsuja, viikot ovat siis yhä edelleen aika täysiä. Nyt onneksi muutama vapaapäivä kutsuista, niin saan olla perheen kanssa välillä kotonakin!

Jos tyttöjen vaatekaappi näyttää nyt hyvältä niin täytyy sanoa että omani huutaa tyhjyyttään. Tai siis täysihän sekin on kuin mikä, mutta you know - ei mitään päälle pantavaa! Tyttöjen toiset talvivaatesetit mietityttää kovasti tällä hetkellä. POMPilta luonnollisesti on yksi setti kummallekin jo, mutta kyllä ne vielä toisen tarvitsee. Ainakin tähän saakka on ollut vähintään kaksi settiä meillä talvisin. Nyt kun mietin viime talvea ja sen loskaisuutta niin kovemmassa käytössä taisi olla kuravaatteet siihen tammikuulle saakka.. Lillille on muuten vielä suht helppoa ostaa vaatteita, mutta Linneasta on tullut niin tarkka että häneltä pitää kysyä aina mielipide, muuten voi jäädä käyttämättä.. Tilasinkin neidille tämän takin Niilo Ilosta testiin ja katsotaan olisiko se sitten toisen setin alku ensi talveen hänelle!


Tyttöjen suosikiksi on noussut tällä hetkellä tuo Monster High, tai etenkin Lillin suosikiksi. Sen on täytynyt tulla tuolta päiväkodista, sillä meillä ei olla varmaan kertaakaan koko kyseistä sarjaa nähty aiemmin! Silti piti uudet potkulaudat, kynsilakat ym. saada "monster high:na".. Ostin viime viikonlopuksi sitten vihdoin yhden elokuvan joka katsottiin porukalla ja kyllähän ne neidit tykkäsivät. Itse en vaan ihan hirveästi tykkää tavasta jolla ne on piirretty. Hyvin paljon samantyyppinen, Ever After High, on mun mielestä paljon kivempi!  Potkulautailu on muuten selvästi nyt tämän meidän naapuruston juttu, aiemmin kesällä se oli pyöräily. Kerroinko muuten että meidän Lilli oppi pyöräilemään ilman appareita? Ihan tuosta noin vaan, ei kertaakaan tainnut edes kaatua. Samantien oli menokin niin vakaata että näytti siltä kuin olisi koko kesän jo ajanut ilman appareita!

Loppuun vielä teille kysymys! Syön itse todella vähän lihaa (en ole kuitenkaan siis kasvissyöjä) niin heittäkääs mulle jotain hyviä sivustoja missä olisi kivoja vinkkejä eri resepteihin, tai jos teillä on itsellä jotain hyviä reseptejä takataskussa niin olisin enemmän kuin tyytyväinen!


1 kommentti:

  1. Jos on lähdössä 110cm vaatetta kiertoon, oon kiinnostunut. Mitä kanavaa pitkin myyt? -H-

    VastaaPoista