kultahippu 2.0

Family // Fashion // Everyday living

maanantai 3. elokuuta 2015

Eskarilaisen kenkävalinnat

Heippa!

Mitäs teidän elokuuhun kuuluu? Ainakin täällä on kelien puolesta lähtenyt aika mukavasti liikkeelle tämä viimeinen lomakuukausi ennen koulua. Työt minulla tosiaan alkoi jo viikkoja sitten, ja tyttöjen päiväkoti ja eskari(!!) alkaa jo pian, mutta koulun osalta saan vielä onneksi hetken aikaa hengähtää! Linnealla alkoi tänään uimakoulu, joten toivotaan hyviä kelejä tälle viikolle niin tarkenee paremmin uidakin. Vaikka välillä tuntuu siltä että tytöt olisivat valmiita hyppäämään veteen heti jäiden lähdettyä, eikä silloinkaan myönnettäisi että vesi on kylmää..

Me saimme yhteistyön merkeissä valita PikkuJalat verkkokaupasta tytöille muutamat kengät. Tällä kertaa annoin tulevan eskarin itse valita kengät itselleen, ja vaikka mitä vaaleanpunaisia ihanuuksia sieltä bongasin niin neiti tahtoi kummatkin kengät mustana. Ne kyllä sopivat kaiken kanssa käytettäväksi, ja siistinäkin pysyvät, joten en pistänyt hanttiin! Verkkokauppaan tiputtelee pikkuhiljaa uutuuksia eri merkeiltä, ja me iskimmekin silmämme näihin makeisiin Bisgaardin tennareihin. Aika täydelliset tulevan eskarin kengät etten sanoisi! Helpot itse laittaa jalkaan, sivussa olevan vetskarin ansiosta ja mielettömän päheet noin muutenkin.








PikkuJaloissa on muuten paljon kenkiä kesä-alessa, ja sieltä bongasimme nämä meidän toiset kengät, UGGit. Mulla on itselläni nyt muutaman talvena ollut käytössä aivan vastaavat, joten Linnea tahtoi samanlaiset kuin minulla on. Itse voin suositella näitä lämpimästi niin aikuisille kuin luonnollisesti myös lapsille, talvisin en paljon muissa kengissä kulje ellei ole pakko!



Poimin teille sekä uutuuksista, että myös alesta omia suosikkejani. Hyvin oli kokojakin vielä alekengissä jäljellä, suosittelen kurkkaamaan (täällä ja täällä)! PikkuJalat on ehdottomasti paras paikka suunnata kun etsit kenkiä lapsillesi. Monet aina kyselevät POMPin yhteydessä mistä löytäisi kenkiä, joita kuvastossa on käytetty, niin neuvon aina katsomaan PikkuJalkojen verkkokaupan, sillä siellä on kaikki saman merkin kengät joita kuvastossa löytyy. Omat suosikkimerkit ovat mm. Petit by Sofie Schnoor, Angulus sekä Bisgaard, ja nämä kaikki löytyvät kattavasti edustettuna juuri PikkuJaloista!



Mitäs piditte meidän kengistä? Meillä on tänään muuten Linnean nimpparitkin, löytyyköhän lukijoista neidin kaimoja tai sellaisten äitejä :)?

2 kommenttia:

  1. Voi että mitä ihanuuksia! Mä olen ollut niin laiska tuon lastenvaatepuolen kanssa viime aikoina, että nyt ihan oikeesti alkaa olla jo tarvetta.. Oikein tyylikkään valinnan Linnea on tehnyt :) -Miina

    VastaaPoista
  2. PikkuJalat on kyllä mahtava paikka ostaa lasten kenkiä. Loistava palvelu ennen kaikkea.

    VastaaPoista