kultahippu 2.0

Family // Fashion // Everyday living

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Muru 4v.

Tänään meillä on ollut aivan erityinen päivä. Tänään on nimittäin Lilianin syntymäpäivä, neljäs sellainen. Lilli onkin varsinainen juhannusneito, taisi muutama vuosi takaperin syntymäpäivä osua tarkalleen juhannuspäivään.

Keskikesän aikaan onkin kyllä aivan oma juttunsa järjestää syntymäpäiviä, ainakin jos verrataan Linnean juhlien järjestämiseen, jotka ovat vuoden pimeimpään aikaan (marraskuun loppu..). Vaikka jo viime vuonna ajattelin että taisi olla viimeiset pastelliset synttärit, ja neiti saisi ihan itse päättää omista juhlistaan tänä kesänä, olemme aika hyvin päässeet yhteisymmärrykseen järjestelyjen suhteen. 
Itseasiassa juhlat on järkätty vähän eri aikoihin. Tänään vietimme blogiystävien kanssa synttäreitä aamupäivällä ja sukulaisten kanssa illemmalla, viikonloppuna jatkuu juhlat kaverisynttäreillä ja naapurisynttäreillä. Kummatkin synttärit ovat vähän eri teemalla, tänään oli kaunista, hempeää ja pastellista ja viikonloppuna sitten jätskibaaria! Olen tänä vuonna mennyt vähän sieltä missä aita on matalin ja halunut tarjota erityisesti tänään vieraille jotain erityisen upeaa, ja voin kertoa että leipomisen ulkoistaminen oli enemmän kuin tervetullutta! Aion niin tehdä näin myös jatkossa.. Minulla on kamera täynnä kuvia tästä päivästä, mutta ennen kun pääsen niiden kimppuun ja kertomaan teille niistä lisää niin tässä muutama kuva, jotka eilen vähän extemporee otettiin Lillistä.




Sain aikoinaan POMPin tämän kevään kuvastosta inspiksen tehdä IIISON seppeleen kesällä tytöille. Eilen sitten kävimme pitkällä retkellä keräilemässä kukkia Lillin synttäreille, ja aloin väsäilemään seppelettä, aivan täysin tietämättömänä aiheesta mitään, ja kyllähän siinä hermot olivat muutamaan otteeseen kovilla, kun en meinannut saada sitä lopulta millään kiinni. Hätä keinot keksii ja mukana menossa oli yksi jos toinen pinni, pompula ja nauha lopulta! Innostuinkin nyt tästä, ja mielessä on jo seuraavanlainen, aivan täysin toisentyylinen seppele. Onnea meidän pienelle muruselle, joka kutsuu itseään vielä äidin vauvaksi (ja taitaa äidin silmissä sellaisena pysyä aina..)





Niin iso tyttö jo, mihin aika katoaa?

4 kommenttia:

  1. Hurmaava neitokainen! ❤️ Menin aivan sanattomaksi näistä kuvista! Kuvissa on ihan maaginen tunnelma ja malli on kuvissa kuin kotonaan. Voisitko pliis kertoa miten osaat ottaa aina niin mahtavia kuvia! Miten olisi valokuvausvinkit jakoon?! ❤️❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Jenna <3 <3! Mulla ei kyllä valitettavasti ole mitään vinkkejä, enkä koe olevani etenkään teknisesti kovinkaan lahjakas :D.. Mutta kiitos jälleen kauniista sanoistasi <3!

      Poista
  2. Kaunis ja suloinen äitin vauva, ja ihana seppelepää. Niin se kutsuu meidänkin nuorimmainen (just täytti 5v.) itseään äitin vauvaksi! Kuvatkin tosiaan hurmaavat! Synttärikuvia odotellessa!

    VastaaPoista