kultahippu 2.0

Family // Fashion // Everyday living

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Mila 2v!

Nyt on varmasti kaikkien aikojen nopein postaus juhlien jälkeen! Meillä nimittäin juhlista palattuamme tytöt alkoi katsomaan elokuvaa Mikon kanssa, joten jäi itsellenkin aikaa istua heti koneen äärelle. Toivottavasti teille ei tule ähkyä nyt sitten näistä juhlakuvista, nimittäin nyt tulee taas tuutin täydeltä kuvia Milan upeilta synttäreiltä. Essi oli taas ylittänyt itsensä tarjoilujen ja koristelujen suhteen! Kakkua huokailimme kaikki ensimmäiset puolituntia, ja uskon että vähintään sata kuvaa otettiin siitä kaikenkaikkiaan :)..








Teemana oli ihanat eri pastellin sävyt, jonka Essi oli toteuttanut mielestäni aivan mielettömän tyylikkäästi, niin että kattaus säilyi lapsiystävällisenä ja hauskana! Aivan hirvittävän homman oli tämä neiti tehnyt, ei voi kuin ihailla! Essin teemana piti alunperin olla jätski, mutta se muuttui hiukan ajan saatossa ja nyt panostettiin enemmän väreihin. Milan suosikkijuttuja ovat tällä hetkellä autot, ponit sekä jätskijutut, joka taisi olla aika selvä asia myös vieraille paketeista paljastuneiden lahjojen perusteella. Me ostimme Melinan kanssa yhteisen lahjan Miltsille, jonka Mellu kävi valitsemassa meidän yhteisen puhelinkonsultaation aikana. Vähänkö tuo Whatsapp on kätevä kun voi laitella kuvia niin paljon kuin sielu sietää, eikä tarvitse vain kuvailla puhelimen kautta! Meidän lahjat löytyivät Pieni Kamarista sekä Harjun Paperista, joista voitte lukea myös blogissa lisää täältä ja täältä!








Nyt alkaakin sitten valmistautuminen huomisiin kekkereihin, kiska on jo paikallaan, vielä puuttuu koristeet! Tarjoilujen kanssa ei onneksi tarvitse tällä kertaa stressata, eikä niitä voi kovin valmistellakaan :)! Mitäs sanotte Milan synttäreistä? Aika mielettömän hienot mun mielestä!

2 kommenttia:

  1. Voi ihana, kiitos kehuista, ihan punastuttaa! Kiitos koko rakkaat kun olitte <3

    VastaaPoista
  2. Ihana kakku! Millä pursotettu? Tai miten tehty? :)

    VastaaPoista