kultahippu 2.0

Family // Fashion // Everyday living

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Pala paperista taivasta

Oletteko jo kuulleet Jyväskylän kauniista ja tunnelmallisesta paperikaupasta, Harjun Paperista? Harjun Paperi täytti tänä vuonna uskomattomat 60 vuotta, aika mielettömän hieno saavutus - etenkin tänä päivänä kun kilpailua on pilvin pimein! Harjun Paperin ehdottomia valtteja ovat hyvä ja asiantunteva palvelu, valikoiman laajuus sekä ennen kaikkea tunnelma. Kun astuu kaupungin melskeistä kauppaan, tuntuu kuin ajantaju katoaisi ja astuisi ihan omaan maailmaan, paperitaivaaseen!








Harjun Paperi sijaitsee vanhan koulumatkani varrella, josta kuljin päivittäin ala-asteella ohi ja ihastelin jo silloin näyteikkunaa, erityisesti kauniita kiiltokuvia joita on vielä tänäkin päivänä paljon liikkeen valikoimassa. Postikortteja löytyy aivan laidasta laitaan, satoja erilaisia. Julisteet ovat tällä hetkellä todella pinnalla ja trendikkäitä erityisesti lastenhuoneen sisustukessa ja niitäkin löytyy noin sata erilaista Harjun Paperista. Perinteisistä, tylsistä kattaustarvikkeista täysin poikkeavia, iloisia ja jokaiseen eri teemaan sopivia kattaus- ja koristelutarvikkeita löydät myös Harjun Paperista. Liikkeeseen astuessani inspiroiduin heti ja  sain mielettömän paljon hyviä vinkkejä askarteluun, joista ystävälliset myyjät kertovat mielellään lisää sekä opastavat. Kauniit lahjapaperit viimeistelevät lahjan, ja paketointitarvikkeita sekä ideoita löytyy myös pilvin pimein! Itse rakastuin norsun mallisiin säästöpossuihin, joista musta täytyy ehkä lähiaikoina käydä vielä ostamassa meidän tyttöjen huoneeseen! Muina väreinä löytyi siitä vaaleanpunainen, vihreä sekä punainen!




Harjun Paperiin on tulossa vielä lähiaikoina paljon uusia paketointitarvikkeita joulua silmälläpitäen, sekä upeimmat joulukortit ja adventtikalenterit, joista olen kuullut paljon ylistyspuheita! Näiden lisäksi myös upeisiin hunajakennopalloihin on tulossa uutuusväreinä mustat ja harmaat pallot, jotka sopivat niin juhlaan kuin lastenhuoneen vakituiseen sisutukseen.



Kaikkia tuotteita voi tilata myös postitse, Harjun Paperin löydät facebookista täältä, instagramista täältä (@harjunpaperi). Kivijalkamyymälä sijaitsee Yliopistonkatu 6b, 40100 Jyväskylä. Ehdottomasti käymisen arvoinen kauppa myös pidemmältä matkatessa :)!




Sain itse valita Harjun Paperista meille muutaman mieluisan jutun, ja tyttöjen huoneen seinälle valitsin tämän norsujulisteen ja "piiri pieni pyörii" lorukortin. Kuvassa näkyvät postikortit olen myös ostanut kesällä Harjun Paperista :). Sain myös teille lukijoille jotain mukavaa, sillä pääsen arpomaan teidän kesken nämä yrttikortit, jotka istuisivat kyllä meidänkin keittiön seinälle just eikä melkein! Todella hauskat ja uniikit kortit! Arvontaan voit osallistua ensi viikon keskiviikkoon, 22. päivä mennessä, jättämällä kommentin tähän postaukseen!




Oliko Harjun Paperi teille entuudestaan tuttu? Eikö olekin aivan ihana ja tunnelmallinen kauppa!


61 kommenttia:

  1. Vaikka Jyväskylässä asunkin,en ole koskaan käynyt. Täytyypä korjata asia hetimmiten;) Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  2. Nyt perjantaina kävin ensimmäistä kertaa ja mukaan tarttui kaikkea kivaa! Aivan ihana kauppa!!

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköinen kauppa, tuli heti tarve ostaa jokin lahja jollekin :D

    VastaaPoista
  4. Mukana arvonnassa!
    Ihanat kortit! :)

    VastaaPoista
  5. Kivan näköinen kauppa. Täytyypä muistaa, jos tulee käytyä joskus vielä Jyväskylässä.

    VastaaPoista
  6. Opiskeluvuosinani Jyväskylässä Harjun Paperissa tuli vierailtua usein, ihana paikka! Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  7. Aivan ihania juttuja! Heti aloin kyselemään mieheltä kuinka kauan meiltä ajaa Jyväskylään

    VastaaPoista
  8. Tässä kaupassa tulee käytyä usein. Välillä vain ihailemassa ja välillä lähtee jotain mukaankin ;) Pelkästään näyteikkunassakin riittää jo katseltavaa :)

    VastaaPoista
  9. Mukana arvonnassa!
    Harjun paperi on minulle ennestään tuttu, kerrassaan valloittava kauppa :)

    VastaaPoista
  10. Tuolla kaupassa olisi mahtavaa päästä käymään. On niin ihanat yrttikortit, että pakko osallistua arvontaan.

    VastaaPoista
  11. Arvonnassa mukana. Tyhjä valkoinen seinä huutaa yrttikortteja :) nämä olisi juuri sopivat siihen.

    VastaaPoista
  12. Olen ihaillut Harjun paperin juttuja, on vaan kovin kaukana! Mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  13. Harjun Paperi on kyllä yksi lempikauppojani Jyväskylässä! sattumoisin kävin lukiota ihan siinä vastapäätä, ja bussipysäkille kävellessä tuli aika monta kertaa poikkettua. Nykyään asun muualla, mutta pari viikkoa sitten kävin taas ostamassa vähän kortteja vakiopaikasta :-) Tässä putiikissa tulee kyllä aina niin hyvä mieli. Olen mukana arvonnassa :-)

    VastaaPoista
  14. Onpa ihanat yrttikortit, mukana arvonnassa!!

    VastaaPoista
  15. Ihanaa paperikauppa :) Mukana arvvonnassa.

    VastaaPoista
  16. Onpas suloisia juttuja! En ole kyseisessä putiikissa vieraillut, mutta nyt suuntaan kyllä ihan pikimmiten. Toivoisin löytäväni kivoja joulujuttuja.. :) Olen myös mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  17. Ihana kauppa! Täytyypä käydä kurkistamassa seuraavalla kaupunkireissulla, voi käydä kukkarolle köpsästi kun tuonne pääsee ;) Kiitokset vinkistä!

    VastaaPoista
  18. Tänä syksynä kävin pitkästä aikaa Harjun paperissa, ja monenlaista kivaa sieltä tarttui mukaan. On kyllä upeaa, että jotkut pikkuputiikit säilyvät vuodesta toiseen!

    VastaaPoista
  19. Mukana arvonnassa :) Ihana kauppa :)

    VastaaPoista
  20. Mukaan arvontaan :) Oispa kiva tutustua kauppaan

    VastaaPoista
  21. Ihanan näköinen kauppa,täytyypä joskus käydä,tytär asuu Jyväskylässä joten pitää muistaa seuraavalla visiitillä piipahtaa myös tuollakin.Arvonnassa mukana enemmän kuin mielellään.

    VastaaPoista
  22. Eipä oo koskaan tullut käytyä, vaikka samalla suunnalla asun. Täytyy ehdottomasti lasten synttäreille ainakin hakea tuolta inspiraatiota. Arvontaan myös mukaan! :)

    VastaaPoista
  23. Ennestään tuttu! Ihana kauppa ja ihanat nuo kortit. Ehdottomasti mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  24. Itse asun myös Jyväskylässä ja monta kertaa on pitänyt Harjun Paperissa pyörähtää, mutta aina se on jotenkin vaan jäänyt... Aivan ihanalta siellä kyllä näyttää, täytyy joku päivä tässä siellä käydä! Mahtaakohan mukaani tarttua puoli kauppaa... ;-) Ehdottomasti mukana ihanien korttien arvonnassa!

    VastaaPoista
  25. Mukana arvonnassa! Hei offtopic, osaatko kertoa mikä maali teillä on tyttöjen huoneessa??
    Olemme remontoimassa ja haluan harmaita seiniä. Sävyjä on miljoonia ja teidän näyttää hyvältä. :)

    VastaaPoista
  26. Evelina / Kultahippu20. lokakuuta 2014 klo 14.44

    Moikka! Tyttöjen huoneen seinän maali on Tikkurilan Laasti, X487 :)!

    VastaaPoista
  27. Ihanan näköinen kauppa, olisi kiva poiketa joskus. Yrtit myös parhaita mausteita eikä kortitkaan hullumpia ois! :)

    VastaaPoista
  28. Ihanat kortit, mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  29. Mukaan arvontaan! Jyväskylässä asustelen ja useampaan kertaan on tullut Harjun Paperissa käytyä. Aivan ihana paikka on! :-)

    VastaaPoista
  30. Mukaan korttiarvontaan : )

    VastaaPoista
  31. Mukana arvonassa ^^
    Harjunpaperi on niin kiva korttikauppa!

    VastaaPoista
  32. Lempparikauppani Jyväskylässä! Ihanat kortit, kunpa arpaonni suosisi :)

    VastaaPoista
  33. Täytin vuosia ja miehelleni oli myyty täysin minulle sopiva synttärikortti. Tarroineen kaikkineen, jotta hän pääsi askartelemaan. Siis asiakas oli saanut täydellisen palvelun ja häntä oli kuunneltu.

    VastaaPoista
  34. Ihanin kauppa, mutta katalin palkkapäivänä! ;) Voih noita yrttikortteja <3

    VastaaPoista
  35. Harjun paperi on Jyväskylän paras kauppa. :) Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  36. Tuo on kyllä ihastuttava putiikki. Silloin tällöin tulee käytyä, kun jkl:ssä asun. Kiva arvota, mukana kokeilemassa onneani. :)

    VastaaPoista
  37. Jyväskylässä tulee käytyä aina välillä, seuraavan kerran täytyy ehdottomasti vierailla tässä kaupassa! Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  38. Harjun Paperi on yksi parhaista liikkeistä Jyväskylässä. Ihana yhteistyökumppani ja aina hyvä palvelu. Yrttikortteja oli muutama pakko hankkia heti, kun ne näin, mut muutama mahtuis hyvin vielä kotia koristamaan :) Mukana arvonnassa siis!

    VastaaPoista
  39. Ihana pieni putiikki. Kaupan ulko-oven pienet kukilla täytetyt saappaat ihastuttavat aina kaupan ohi kulkiessani. Muutaman kerran olen poikennut sisään, viime kerralla mukaan tarttui kalenteripostikortteja :)

    VastaaPoista
  40. Hei, tosi kiva blogi sinulla - ja voi miten iloinen yllätys, että arvonnassasi on YRTTITARHA-tuotteitamme! Kiitos kaikille kivoista kommenteista! Käykäähän kurkkaamassa lisää meistä ja tekemisistämme: www.ateljeekeltainentalo.com. Rapsakanraikkaita lokakuun päiviä Keltaisesta Talosta! : )

    VastaaPoista
  41. Minäkään en oo vielä koskaan käynyt tuolla.. Pitää kyllä ehdottomasti käydä. Tosi kivan näköisiä juttuja! :)

    VastaaPoista
  42. Kerran olen pistäytynyt, mutta kun tulen kaupunkiin, samalla ostoksille sinne...

    VastaaPoista
  43. Olisin mielelläni käynyt Harjun Paperissa samana päivänä kuin Asuntomessuillakin, mut ei se vaan sillä kertaa onnistunut. Ihanaa, et vielä on paperikauppojakin...

    VastaaPoista
  44. Voi kiitos, kun jaksoit vastata!

    VastaaPoista
  45. Kivasti sopis nämä kortit meidänkin keittiöön! :)

    VastaaPoista
  46. Harjun Paperi on yksi mun lempparikauppoja! Jään lähes aina ohimennessä vähintäänkin ihastelemaan näyteikkunaa. :)

    http://pikku-bambin.blogspot.fi

    VastaaPoista
  47. Tämä kauppa saa aikaan sen, että tulee lähetettyä kortteja ja pikku lahjoja ystäville pitkin vuotta :)

    VastaaPoista
  48. Tuttu kauppa, myöskin oman koulumatkan varrella. Tulee monta kertaa piipahdettua "ihan muuten vaan" ihanaan paperitaivaaseen ja inspiroiduttua.

    Arvonnassa mukana!

    VastaaPoista
  49. Mukana arvonnassa! Olipa mukava löytää jälleen uusi blogi Harjun Paperin facebook-sivun kautta :)

    VastaaPoista
  50. Noita norsulippaita löytyy muutes isoina mustia ja valkoisia ainakin prismoista. Pieninä mustia, valkosia, punaisia, vihreitä, sinisiä ja pinkkejä. Mutta tuo iso pinkki on kyllä herkullinen :D

    VastaaPoista
  51. Tämä on semmoinen helmi Jyväskylässä, johon täytyisi aina muistaa viedä muualta tulevat vieraat :) Ja mukana arvonnassa! Tiedän heti, ketä ystävistäni ilahduttaisin näillä korteilla.

    VastaaPoista
  52. Harjun paperi tuttu ja ihana paikka, aina. mukana siis arvonnassa :)

    VastaaPoista
  53. Jossain blogissa olen muistaakseni nähnyt mainostettavan kyseistä kauppaa :) Ja jos joskus satun käymään Jyväskylässä, voisin ehdottomasti käydä tuolla :) Ihania juttuja!

    Olen mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  54. Postcrossaajan taivas, ihania kortteja. Mukana arvonnassa, vieläkö ehtii.

    VastaaPoista
  55. Ihania kortteja, olen arvonnassa, jos vielä ehtii

    VastaaPoista