kultahippu 2.0

Family // Fashion // Everyday living

maanantai 1. syyskuuta 2014

Avoimet ovet

Heippa!

Viime perjantaina järjestin meillä kotona ihan ensimmäistä kertaa POMPin avoimet ovet, uuden malliston julkaisun kunniaksi.

IMG_3434_Fotor

Kovin paljon en ehtinyt panostaa tarjottaviin tai koristeluihin, mutta vähän pientä on kuitenkin aina mukava laittaa esille. Vieraita kävi aikalailla juuri sopiva määrä, enempää en olisi mitenkään voinut palvella hyvin, nytkin viimeisimmät joutuivat hiukan odottelemaan kun näpyttelin tilauksia :). Muutamat kutsut olen nyt ehtinyt pitää ja mallisto on kyllä hurmannut jälleen kaikki. Omaa tilaustanikin odottelen malttamattomana, aika paljon lähti taas nimittäin tilaukseen. Ja siltikin jäi vielä toiselle kerralle tilattavaksi vaikka mitä!

avoimet

avoimet2

IMG_3432_Fotor

Tämän kauden tyttöjen mallistossa on tuttujen harmaan, sekä roosan lisäksi mustaa (oma suosikkini!) munakoisoa (kaikkien asiakkaiden suosikki) sekä ihan pieni ripaus persikkaa, sinappia ja petroolia. Meille tilasin vaatteita mustana, harmaana sekä roosana. Munakoiso on ollut aikamoinen hitti kutsuilla, ja se onkin todella kaunis, syksyinen väri.

avoimet3

IMG_3456_Fotor

Pompin lisäksi on tullut vaikka ja mitä muidenkin merkkien syysmallistoja, Mini Rodinia olen tilannut jonkin verran, täytyy kehaista että Punavuoren Peikossa on aivan mieletön palvelu, ja paketit tulevat kutakuinkin seuraavana päivänä postissa. Juuri tänään haimme tyttöjen kanssa postilaatikosta pienen paketin, jonka tilasin uusimmasta dropista.

Meillä on koettu täällä tänään uuden arjen alku. Tytöt olivat nimittäin tämän päivän ensimmäistä kertaa päiväkodissa, sitten toukokuun! Koska minulla alkaa koulu vasta ensi viikolla, tytöt ovat tämän viikon vain puolipäiväisinä päiväkodissa, heillekin kiva vähän kevyempi laskeutuminen arkeen. Paitsi, että Lilli sai jo hirveät raivarit kun hain ne tänään kotiin, hän kun heitteli siellä jo vaatteita pois, ja oli kovasti menossa jo nukkariin.. Eli varsin hyvin meni kummallakin päivä :)!

Nyt laittamaan vähän ruokaa, ennen kuin suuntaamme erään ihanan neitosen 2-vuotissynttäreille!

7 kommenttia:

  1. Harmi, etten päässytkään tulemaan tänne, Pinjan voimisteluharkat olivat juuri perjantaina Halssilan koululla joten en olisi oikein ehtinyt kuin piipahtaa katsomassa mallistoa kun olisi pitänyt jo lähteä ajamaan takaisin päin. :(
    Kutsuille onneksi pääsen muutaman viikon päästä, toivottavasti vielä jotain on silloin jäljellä. :)

    VastaaPoista
  2. Heippa,
    Voi enpä tiennyt että sinullakin olisi ollut avoimet ovet ;) Kävin Maaritin avoimilla kun niistä huomasin ilmoituksen. Taas lähti ihan sopiva tilaus kyllä alkuun ja olipa mukava nähdä vaatteet livenä. Materiaalit pääsevät silloin oikeuksiinsa ☺️
    Terv.Kaisa

    VastaaPoista
  3. Olin juuri tilaamassa shell jacketia ja pantseja ja totesin että ne on jo haluamissani väreissä loppuunmyyty :( Tuleekohan niitä vielä lisää vai oliko ne nyt tuossa?

    VastaaPoista
  4. Evelina / Kultahippu2. syyskuuta 2014 klo 15.37

    Moikka!
    Eipä tuo mitään, ymmärtäähän sen :)! Kyllä uskon että teidän tyttöjen kokoja on vielä jäljellä silloin!

    VastaaPoista
  5. Evelina / Kultahippu2. syyskuuta 2014 klo 17.30

    Kyllä! Monet kehuvat kuinka näyttää niin paljon paremmilta aina livenä nämä vaatteet, ja oikeassahan he ovatkin <3! Pidän varmaan vielä myöhmmin kauden aikana avoimia niin olet lämpimästä tervetullut silloin :)!

    VastaaPoista
  6. Kiitos kutsusta! Katsotaan miten maltan mieleni ja kuinka paljon oikeasti "tarvitaan" lisää vaatteita :D Täytyy ehkä laittaa tuplasti myyntiinkin sitten! Mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
  7. Evelina / Kultahippu4. syyskuuta 2014 klo 1.43

    Koita vielä uudestaan, osa väreistä tuli vasta myöhemmin varastolle. Mutta jos näyttävät myytyä, niin ei tule enää lisää :/

    VastaaPoista